100 suomalaista sarjakuvaa -lukuhaaste

Kirja-Suomi 2017 on esittänyt suomalaisille lukuhaasteen: 100 suomalaista kirjaa vuoden 2017 aikana. Ja näistä tulisi vielä blogatakin. Koska suoritan jo Helmet-kirjastojen lukuhaastetta, päätin muovata tämän haasteen omannäköiseksi. Luen siis vuoden 2017 aikana 100 suomalaista sarjakuvaa.

Omat tarkennukset:
  • sarjakuva voi olla aiemmin luettu
  • tekijän tulee olla suomalainen
  • jos teoksella on useampi tekijä, riittää, että yksi on suomalainen
  • kokonaisen blogimerkinnän sijaan lyhyt kuvaus ja arvio riittävät
  • parhaimmista teoksista pyrin laittamaan kansikuvan näytille
  • lista päivittyy lukujärjestyksessä, mutta teokset listaan aakkosjärjestykseen, koska minulla on obsessio
  • lista päivittyy tälle sivulle haasteen päättymiseen saakka, sitten se siirtyy omaksi blogimerkinnäkseen
  • idean saa vapaasti varastaa omaan käyttöön sopivaksi

100 suomalaista sarjakuvaa (2017)
  1. Kovács, Kati: Kuka pelkää Nenian Ahnavia? Vuonna 2011 Sarjakuva-Finlandia-palkinnot saanut (ja jakanut) Kovácsin teos oli pitkään lukematta. Nyt sekin on koettu. Traaginen tarina lapsivaimoksi myydystä Nenianista, joka oppii puhumaan vasta myöhäisellä iällä ja lukemaan sitäkin myöhemmin. Elämä heittelee ja oudot sattumukset kohtelevat Neniania ulkopuolisena. Kovácsille ominainen karikatyyri ja naivistinen, mutta paikoitellen jopa räävitön ote toimivat hyvin erityisesti tunteiden ja symboliikan kuvaamiseen, vaikka en ole vieläkään oppinut pitämään siitä erityisesti.
  2. Kovács, Kati: Silmä ulos. Luonnoskirjatyyliin piirretty päiväkirja ajatuksista, matkustamisesta ja ihmisten tarkkailusta. Mukana lehtileikkeitä, tarinoiden alkioita ja visioita taidenäyttelyyn tulevista teoksista. Pablo Picasson henki on läsnä. Olen suhtautunut aina vähän ristiriitaisesti Kovácsin naivistiseen tyyliin, mutta tässä se jotenkin toimii. Ja pidin omaelämäkerrallisuudesta.
  3. Kukkonen, Janne: Voro - kolmen kuninkaan aarre. Viime vuoden puhutuimpia sarjakuvia. Jos ei ole Sarjakuva-Finlandia-palkinnon TOP10:ssä, ihmettelen syvästi. Kukkonen on animaatiotaiteilija, mikä näkyy kerronnassa: ruutujen muotoa ja kuvakulmia käytetään monipuolisesti, hahmojen liike on ilmaisuvoimaista ja tyyli pelkistettyä, mutta toimivaa. Vorona toimiva nuori Lilja haluaa nousta varkaiden killassa seuraavalle tasolle. Mutta kunnianhimossaan hän sotkeutuu itseään suurempien tahojen ja voimien väliseen kamppailuun. Kerrassaan hieno fantasiaseikkailu, jatko-osaa odotellessa. Se, mitä monet ovat kaivanneet teokseen, on värit. Ehkä saamme joskus väritetyn version, itse ainakin sellaista toivoisin. Pakkohankinta myös omaan hyllyyn.
  4. Lepakkoluola-antologia, koonnut Team Pärvelö. Mukana sellaisia tunnettuja nimiä kuin Hanna-Pirita Lehkonen ja Taina "Myrntai" Koskinen. Antologia käsittelee naisia historiassa ja naisten välisiä suhteita. Fakta, fiktio ja myytit sekoittuvat mukavasti toisiinsa. Sekä tarinallisesti että piirrostyyliltään eniten pidin Tubbsin "Calamity Vs. Annie" -sarjakuvasta, joka käsittelee historiallisten hahmojen, Calamity Janen ja Annie Oakleyn välistä suhdetta. Ainur Elmgrenin "Mielettömässä Bluesissa" oli teknistä taituruutta ja Joiku Rauhalan "Metsänpeiton" viivassa aistillista, kauniin herkkää tunnelmaa. Tällaisissa kokoelmissa taso vaihtelee usein, joten oli mukava, että joukossa oli taitavia tekijöitä.
  5. Moisseinen, Hanneriina: Setit ja partituurit. Häpeällisiä tarinoita. Kokoelma lyhyitä sarjakuvia ihmisten häpeällisistä kertomuksista. Mukana niin seksiä kuin eritteitäkin. Hilpeimmäksi ja koomisimmaksi muodostuu sarjakuva "Elämäni paras hillareissu", jossa kuolemanpelko ja tilannekomiikka yhdistyvät. Moisseisen tausta kuvataiteilijana näkyy ruutujen tunnelmassa ja värimaailmassa. Välillä kerronnan rikkoo skannatut tekstiilit: kirjotut liinat, jotka usein päättävät kerrotun tarinan ja antavat viimeiset sanat. Kokonaan tekstiilikirjonnalla työstetty tarina on kokoelman viimeinen "Tyttö joka näki ponin", mikä sitoo symbolisesti kaikki langanpäät yhteen.
  6. Nieminen, Emmi: Vagina dentata. Parisuhteen ongelmista ja lapsuuden traumoista ammentava sarjakuva. Niemisen viiva on ilmeikästä: tosi ja kuvitelma sekoittuvat groteskeiksi näyiksi. Sarjakuva palauttaa viime hetkillä uskon siihen, että asiat voi oikeasti selvittää rehellisellä keskustelulla. Teoksen kansi antaa vaikutelman, että kyseessä olisi lehtimäinen antologia, jossa on useita tarinoita, vaikka kyseessä on vain yksi laajempi kertomus.
  7. Nykänen, Anni: Mummo 4. Mummon paluu. Tällä kertaa teräsmuori puuttuu Suomen pakolaispolitiikkaan ja ahdistuu vihapuheesta. Samalla hän ehtii paistamaan Kalmolle korvapuusteja ja aloittamaan treenit Mustan Barbaarin kanssa. Nykäsen ruuduissa ja niiden rajoissa on tovejanssonmaisia piirteitä. Ja mummon asennehan on rock. 
  8. Sinisalo, Johanna & Mänttäri, Hannu: Tiskivuoro. Jälleen aivan uusi tuttavuus, jonka kaivelin kirjaston laarista. En tiennyt, että lempikirjailijallani on isompikin tausta sarjakuvien käsikirjoittajana. Tiskivuoro on kokoelma sivun mittaisia strippejä, joiden julkaisu aloitettiin Helsingin Ylioppilaslehdessä vuonna 1987. Siitä se siirtyi myöhemmin Uuteen Naiseen. Vaihtuvat eläinhahmot purkavat arkeaan ja ajankohtaisia tapahtumia baaritiskillä. Teos oli samalla historiallinen katsaus erityisesti 1990-luvun Suomeen. Roolipelistrippi herätti varsin paljon hilpeyttä. Toimivaa huumoria. [Kirjasto.]
  9. Takalo, Tiitu: Tuuli ja myrsky. Avoimen feministinen sarjakuva yhteisöstä, jonka jäsenet ovat kyllästyneet olemaan uhreja. Kun yksi naisista raiskataan, muut käyvät kamppailuun väkivaltaa ja pelkoa vastaan. Noloa kyllä, tutustuin Puupäähatun saaneen Takalon teoksiin vasta Sarjakuva-Finlandian saaneen Minä, Mikko ja Annikki -teoksen myötä. Pitäisi lukea enemmänkin, koska Takalon hahmot ovat persoonia ja ilmeikkäitä. Usein sarjakuvapiirtäjien ongelmana on saada useat päähenkilöt erottumaan toisistaan fyysisesti - Takalolla ei ole tätä ongelmaa. Olen myös aivan innoissani hänen tekniikastaan ja viivankäytöstään.
  10. Tukiainen, Katja: Rusina. Toisin kuin Kovácsin, Tukiaisen naivistiset hahmot ovat jokseenkin viehättäneet minua, vaikka en olekaan häneltä lukenut mitään kokonaista teosta. Tämänkin nappasin mukaani vähän turhan kiireessä. Olisin voinut valita paremminkin, sillä kirjan teema: raskaus, synnytys ja lapsensaannin ilo eivät herätä minussa vastakaikuja. Mustavalkoisesta sarjakuvasta välittyi kuitenkin tekijän innostus ja ilo. Teos voi olla monelle samassa tilanteessa olevalle voimauttava kokemus ja jopa vertaistukea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti