24.3.2018

Sarjakuvatutkijat kokoontuivat Turussa - Comics and Society symposium

Maaliskuun 16. ja 17. päivänä järjestettiin Turun yliopistolla Comics and Society -symposium. Nimensä mukaisesti yhteiskunnalliseen teemaan paneutunut tapahtuma keräsi yhteen sekä suomalaisia että ulkomaalaisia tutkijoita keskustelemaan ja puhumaan siitä, miten sarjakuva käsittelee yhteiskunnallisia asioita. Symposium alkoi perjantaina jo yhdeksältä, joten varhaisista aamuherätyksistä viisastuneena saavuin paikalle jo torstai-iltana. Yövyin Turussa jo vakipaikaksi muodostuneessa Hamburger Börssissä, joka piristi tarjoamalla Chromecasteja lainaan respasta. Hotelli-ilta ja Netflix! (Näin vietän aikaani työmatkoilla.)

Turun symposium oli osa NSU:n (Nordic Summer University) toimintaa. Tällä hetkellä porukalla on myös vetämässä rahoitushakemus useamman vuoden mittaiselle sarjakuva-aiheiselle kesäkoululle, joka kiertäisi nyt ainakin Pohjoismaita. Ilmaisin tukeni hankkeelle jo hakemuksessakin, joten toivotaan, että projekti saa rahaa.

Symposiumin järjestäjinä toimineet Laura Antola ja Anna Vuorinne toivottivat
meidät tervetulleiksi.
Koska teema oli yhteiskunnallinen, ei vaikeilta aiheilta vältytty. Sessiot käsittelivät niin sukupuolta, historiaa, politiikkaa, maahanmuuttoa kuin osallisuutta ja terapeuttisuuttakin. Oslon yliopistosta keynoteksi saapunut Rebecca Scherr esitteli vavahduttavan teoksen, monille (kuten minulle) tuntemattoman Phoebe Gloecknerin La Tristezzan, joka käsittelee murhien aaltoa Meksikon Juarezissa. Nukkeja valokuvin esittelevä teos haastaa lukijan pohtimaan naisten kokemaa seksuaalista väkivaltaa.

Rebecca Scherr ja ote La Tristezzasta
Leena Romu esitteli Kati Kovácsin freudilaista symboliikkaa teoksessa Kuka pelkää
Nenian Ahnavia?
Alan Mooren teoksista väitöskirjaansa tekevä Oskari Rantala esitti, että Moore kommentoi Comics Coden sääntöjä ja sen aloittaneen psykiatri Fredric Werthamin ajatuksia humoristisesti sarjakuviensa 1963, Supreme ja Tom Strong metatasoilla.

Olennaista oli kerrata Comics Coden pääpiirteet.
Ohjelman päätteeksi pyörähdin Turun Kirjakahvilassa katsomassa Siiri Viljakan näyttelyn (nautin erityisesti valon ja varjon suhteesta sekä inhimillistettyjen eläinten ilmeistä ja erikoislähikuvista) ja ehdin myös kuuntelemaan sarjakuvantekijöiden paneelikeskustelua Turun kirjastoon. Historiaa ja konfliktia käsittelevässä paneelissa olivat paikalla mm. Hanneriina Moisseinen sekä symposiumin julisteen tehnyt Mika Lietzén. Minulle kiinnostavin ja uusin tieto oli se, että Hanneriina Moisseisen koskettavalla Kannas-sarjakuvaromaanilla on myös soundtrack! Sitä voi kuunnella Soundcloudista täältä. (Teos on muuten edelleen ostoslistallani.)

Perjantai-ilta päättyi herkulliseen ateriaan Tårget-ravintolassa. Voin todeta, että 45 euron konferenssimaksu oli todella hintansa väärti: kaksi lounasta ja kolmen ruokalajin illallinen olivat kertakaikkisen onnistuneita. Myös seura oli loistavaa, kun pääsin pitkästä aikaa vaihtamaan kuulumisia lelututkija Katriina Heljakan kanssa. Tapasimme silloin joskus muinoin ensimmäisellä PCA-vierailullani Seilin saarelle. Kati kertoi seuranneensa urakehitystäni ja minä hänen reissujaan pienten leluhahmojensa kanssa. Päädyin lähtemään symposiumista hänen väitöskirjansa matkalaukussani. Kenties kokeilemme tehdä jotain yhteistyötä tulevaisuudessa.

Neuvostoliiton poliittisissa pilapiirroksissa viholliset kuvattiin usein eläimiksi.
Tässä Yelimovin teoksessa Goebbels on kuvattu Mikki Hiirenä!
Lauantaina saimme aamupäivällä aimo annoksen sarjakuvan politiikkaa mm. Hipster Hitlerin ja neuvostoliittolaisten pilapiirrosten merkeissä sekä esimerkkejä sarjakuvan mahdollisuuksista. Näistä Katriina Heljakan esitelmä oli ehdottomia lemppareitani. Vaikka tietokone teki tenän esitelmän ajaksi, ei se kuulijoita haitannut, kun Kati laittoi kiertämään jättimäisiä, pahvista askartelemiaan Ugly dolls -aiheisia sarjakuvanoppia. Noppia saattoi asetella haluamaansa asentoon ja kuvakulmaan ja rakentaa näin päällekkäisen tai rinnakkaisen tarinan ikään kuin pelinä. Idea on lähtöisin Ranskan oubapo-ryhmältä (ouvroir de bande dessinée potentielle). Tiesin, että kirjallisuudella on samanlainen ryhmä (oulipo), mutta sarjakuvaporukasta en ollut kuullutkaan. Nopealla googletuksella selvisi, että kokeelliseen sarjakuvaan kuuluu noppien lisäksi mm. sarjisdominoita (DoMiPo), joissa sarjakuva muotoutuu järjestelemällä dominopalikoita haluamallaan tavalla. Olin aivan myyty - sarjakuvilla on myös tällaisia sovellus- ja toteutusmahdollisuuksia!

Yksi Katriina Heljakan sarjisnopista. Se istuu sylissäni, joten ehkä hahmotatte sen todellisen koon...
Oma esitelmäni oli samassa sessiossa Viivi Rintasen kanssa. Viivi esitteli Hulluussarjakuvia-projektiaan ja sarjakuvan tekemisen terapeuttisia mahdollisuuksia. Oli hienoa seurata, miten Viivi pääsi puhumaan arvokkaasta työstään myös kansainväliselle yleisölle.

Viivi Rintasen kysymys meille yleisön edustajille.
Esittelin symposiumissa Näkymättömät-hankkeemme sarjakuvatyöpajoja ja erityisesti supersankariteemaista settiäni, jonka tavoitteena on saada nuoret pohtimaan omaa osaamistaan ja visualisoimaan sitä sarjakuvan liioittelun keinoin. Näytin esimerkkejä nuorten tekemistä, hyvin arkisiakin superkykyjä omaavista supersankareista ja kerroin hankkeen herättämistä ajatuksista. Nostin esille muun muassa nuorten tarpeen luovalle toiminnalle, joka ei vaadi tiettyjen mallien noudattamista, vaan on vapaata ja omaa ilmaisua tukevaa. Vertaispalaute koettiin pidemmillä sarjiskursseilla mielekkäänä, ja jotkin tehtävänannot antoivat virikkeitä jopa oman tulevaisuuden konkreettiseen suunnitteluun.

(Puhuin tästä samasta aiheesta myös tänään Tampere Kupliissa, joten palaan muihin yksityiskohtiin Kupliin postauksen yhteydessä.)

Sain esitelmästäni hyvää palautetta ja työmme nuorten parissa koettiin merkittäväksi. Mainitsin myös tehtävänantojen sovellutusmahdollisuuksista: olemme muun muassa tehneet akateemisia supersankareita yliopistolla, ja miksi tätä ei voisi käyttää vaikka työpaikalla työhyvinvointipäivän yhteydessä. Olennaista on kuitenkin se, että on itsestä hyvä, positiivinen kuva, mikä voi auttaa saavuttamaan isompiakin tavoitteita.

Juna-aikataulun vuoksi jouduin lähtemään kesken viimeisen session kohti Jyväskylää. Mutta ehdin kuitenkin napata Turun rautatieaseman vieressä olevasta Gaggui-kahvilasta tuliaiskakkua ystävälleni, joka piti autostani huolta reissun ajan. Suosittelen gagguja kaikille!

Symposium jätti hyvin fiiliksen ja yhä kasvavan kaipuun tutkimuksen pariin. Pidän edelleen peukkuja rahoitushakemuksilleni, vaikka suunnitelma B (opettamiseen keskittyminen) on täysin mahdollinen vaihtoehto ensi lukuvuodelle.

PS. Symposium kiinnitti myös median huomion. Tässä Annan ja Lauran haastattelu Ylen uutisissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti