26.11.2017

The Scrooge Mystery -dokumentin viimeiset kuvaukset

Don Rosan, Aku ja Roope Ankan hahmojen ja faniuden merkityksistä kertovan The Scrooge Mystery -dokumentin viimeiset kuvaukset järjestettiin Hollolassa sunnuntaina 19.11. Ohjaaja Morgann Gicquel pyysi minua mukaan avustamaan kuvauksissa eli pääsin tekemään pikatulkkausta kuvausten aikana. Kaikkien fanien osuudet kuvattiin heidän äidinkielellään, joten käytännössä tulkin tehtäviin kuului tehdä pikatiivistys siitä, mitä oli sanottu, jotta Morgann tietäisi, että kaikki olennaiset asiat tuli mainittua. Samalla vältyttiin juoksemasta edestakaisin ja kuvattava olevan fanin ei tarvinnut itse sanoa samoja asioita kahteen otteeseen eri kielillä. Minullakin piti olla tulkki paikalla, mutta emme saaneet järjestettyä ketään siihen hätään.

Studio Petrax
Ajelin sitten sunnuntaiaamun pimeydessä Hollolaan Petrax-studioille. Studio on yksi Suomen arvostetuimmista äänitysstudioista, jossa ovat työskennelleet muun muassa sellaiset nimet kuin Apulanta, CMX, Him, Ismo Alanko, Kotiteollisuus, Nightwish ja Von Hertzen Brothers. Tässä samassa studiossa äänitettiin myös Tuomas Holopaisen sooloalbumi The Life and Times of Scrooge ja kuvattiin albumin musiikkivideo A Lifetime of Adventure. Kyseessä on siis studio, jossa on Don Rosa piirsi videon taiteen ja kuuli albumin kokonaisuudessaan ensimmäisen kerran.

Joko arvaatte, ketä siellä kuvattiin?
Tuomas Holopaista tietenkin.

Haastattelukysymysten läpikäyntiä sisätiloissa
Olin aika etuoikeutettu, että pääsin mukaan avustamaan. Olen fanittanut Nightwishiä varmaan jostain 15-vuotiaasta saakka ja arvostanut Holopaisen säveltäjäntaitoja, jotka tietenkin pääsivät esille myös Roope Ankan elämä ja teot -sarjakuvaromaanin soundtrackissä. Olin tavannut Tuomaksen aiemmin muutama vuosi sitten Helsingin kirjamessuilla, jolloin hän lahjoitti albuminsa kultalevyn Don Rosalle. 

Kuvaukset kestivät aamukymmenestä noin puoli yhteen. Aluksi kuvausten punainen lanka käytiin läpi englanninkielisessä haastattelussa sisätiloissa ja sitten kamerat viriteltiin pihalle. Lunta ei tietenkään ollut, mutta parin tunnin seisoskelu pihalla pienessä tihkusateessa onnistui palelluttamaan meidät kaikki - varsinkin ranskalaisen kuvausryhmän. 

Morgann ohjeistaa Tuomasta, Franklin testaa välineitä.
Tuomaksen osuus kattoi hänen taustansa muusikkona, haaveensa meribiologin ammatista ja suhteen Disney-sarjakuviin, erityisesti Rosan tarinoihin Roopen nuoruudesta, joista "The Last Sled to Dawson" on ollut Tuomakselle merkittävin. The Life and Times of Scrooge tietenkin käsiteltiin faniuden loppuhuipentumana.

Viimeisten ottojen aikana paleltaa ja naurattaa.
Studion puitteet olivat hulppeat ja omistajat olivat varanneet meille kunnolla evästä suomalaisista lakuista kotitekoisiin lihapiirakoihin kasvisversioineen. Ehdin myös jutella Tuomaksen kanssa Aku Ankasta, Donista, sarjakuvista ja Disneystä yleensä ja lahjoittaa hänelle väitöskirjani printattuna kansiossa (koska virallista kirjaversiota siitä en vieläkään ole teettänyt - katsotaan, milloin se tapahtuu). Lisäksi sain häneltä omistuksen The Life and Times of Scrooge -LP-levyyni.


The Scrooge Mysteryn ensimmäinen osa esitettiin perjantaina 17.11. Kööpenhaminassa, jossa sen näki myös itse Don Rosa. Nyt materiaali on kasassa ja viimeisten osien editointi edessä. Kuvausryhmälle on luvassa näytös Pariisissa juuri joulun alla, joten dokumentti valmistunee siihen mennessä. Sen levittäminen on vielä kuitenkin avoinna. Suomessa neuvotteluja on käyty Ylen kanssa, mutta tähtäimessä on myös Netflix. 

Jos siis haluat nähdä dokumentin, kannattaa lähettää terveisiä niin Ylelle kuin Netflixillekin. Twitterissä ainakin on trendannut hashtag #WhatTheDuckNetflix, jolla yritetään saada dokumenttia suoratoistopalveluun. Suomessa on sen verran ankisteja ja muita faneja, että tämän dokumentin saaminen kaikkien nähtäväksi olisi kulttuuriteko.

24.11.2017

Lukuhaaste 2017 suoritettu!

Viime vuoden lukuhaaste meni todella kauniisti pieleen työkiireiden takia. Tai ehkä osin siksi, että päädyin lukemaan melko paljon teoksia haasteen ulkopuolelta ja kenties hieman haastavampiakin opuksia. Nyt yhdistin tähän haasteeseen 100 suomalaista sarjakuvaa -haasteen, joka on vielä kesken. Sarjakuvien lukeminen oli nopeaa, joten sain haasteen päätökseen jo eilen, marraskuun 23. päivänä. Nyt luen siis kotimaisia sarjakuvia ja ihan mitä itse lystään!

  1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis - Vesa Lehtimäki: Pieniä hetkiä suuresta galaksista. Olen ihaillut Lehtimäen valokuvia jo kauan. Erityisesti Star Wars -legofiguja ja -pienoismalleja valokuvaava Lehtimäki on mm. innoittanut Lego-elokuvan tekijöitä. Tämä järkäle on taidekirja valokuvaamisesta. Se esittelee isoina värikuvina Lehtimäen otoksia ja toimii fiktiivisenä jatkeena Star Wars -maailman tarinoille. Se keskittyy erityisesti alkuperäisen trilogian planeetoille, mm. Hoth on hyvin edustettuna. Teoksesta oppii jotain valaistuksen tärkeydestä valokuvauksessa ja siitä, että leivinjauhe on parasta lumen korviketta. Kerrassaan herttainen, herkullinen ja ihana teos niin fanille kuin valokuvaajallekin. [Oma hylly.]
  2. Kirjablogissa kehuttu kirja - Margaret Atwood: Orjattaresi (The Handmaiden’s Tale). Hyvin ajankohtainen dystopia, jossa naisen asema määrittyy miesten kautta. Minäkertoja elää orjattarena, jonka tehtävä on toimia astiana talouden isännän ja emännän lapsille. Maailmankuva on uskonnollinen ja taustalla saasteiden, sairauksien ja suuronnettomuuksien aiheuttama väestönkato. Vaikka käännöksessä olisi ehkä parantamisen varaa (milloin Yhdysvaltojen itsenäisyyspäivä on ollut 1.7.?), kieli on polveilevaa, runollista, maalailevaa. Kerronta ei ole lineaarista ja juuri se saa haluamaan lisää. Loistava teos, menee ostoslistalle. Seuraavaksi aloitan tv-sarjan parissa. [Kirjasto.]

  3. Suomalainen klassikkokirja - Minna Canth: Työmiehen vaimo. Nopealukuinen näytelmä ahdisti sisällöllään. Se kritisoi suomalaista yhteiskuntaa ja naisen asemaa, mikä oli taatusti paikallaan. Nykykontekstista luettuna naiskohtalot ja naisten toimet patriarkaarisessa maailmassa vain tuskastuttivat. Pysäyttävää taatusti ja herätti aikanaan pohtimaan asioita. Nyt ei vain kyennyt tässä mielentilassa nauttimaan teoksen sisältämästä kommentaarista. [Kirjasto.]

  4. Kirja lisää hyvinvointiasi - Siiri Enoranta: Surunhauras, lasinterävä. Minkä tahansa hyvän kirjan lukeminen lisää hyvinvointia. Valitsin Siiri Enorannan kirjan tähän, koska se on kotimainen fantasiateos, joka ei kärsi kliseistä. Se on kuorrutettu kuvailevalla, iholle tulevalla kielellä, aistimuksilla ja tunteilla, joita on muuten hankala sanoittaa. Kahden maailman kohtaamisessa liikutaan rakkauden ja pelon välimaastossa, kun Sarastuksen Lasinkirkas prinsessa, voimakastahtoinen Sadeia matkustaa Surukauriin kansan pariin. [Kirjasto.]

  5. Kirjassa liikutaan luonnossa - Terry Pratchett: Valtio (Nation). Tämä nuortenkirja oli pitkään lukulistalla ja nyt sain sen luettua. Se kertoo vaihtoehtoisesta historiasta, jossa tsunami on pyyhkäissyt Tyynenmeren saarten yli ja jättänyt monia kodittomiksi. Samaan aikaan saarelle haaksirikkoutuu muukalainen, nuori tyttö, joka yrittää perustaa uutta yhteiskuntaa saarelta kotoisin olevan pojan kanssa. Pojan initiaatioriitti jäi mullistuksen takia kesken. Miten hyödyntää luontoa ja saada elämän peruspalikat paikoilleen suuren katastrofin jälkeen? Miten ymmärtää toista ilman kieltä? Kuka oli ensin ja kenellä on oikeus omistaa maata? Tämä ei ole Pratchettin perusfantasiaparodiaa, mutta upeasti kirjoitettu ja pohdiskeleva teos. [Kirjasto.]

  6. Kirjassa on monta kertojaa - Shannon Hale: A Wonderlandiful World. Kolmas osa EAH-sarjaa. Tässä rikotaan neljättä seinää urakalla, kun kertoja menee sekaisin, kaksi henkilöhahmoa toimivat apukertojina ja sitten vielä puhutellaan lukijoitakin. Mahtavaa! Eli kertojia oli kolme: aiemmista kirjoista tuttu kertoja (Narrator), kertojan viransijaisena toiminut Madeline Hatter ja hätävarakertojana toiminut Kitty Cheshire, jonka piti raportoida toisen päähahmon fokalisaation kautta Maddien ollessa muualla, mutta ei ollut asiasta niin innostunut. Vääränlainen, mutatoitunut Ihmemaa valtaa Ever Afteria ja vain oppilaat voivat sen pelastaa. [Ystävän kirjahylly.]

  7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja - Robert Galbraith: Käen kutsu (The Cuckoo’s Calling). J. K. Rowling kirjoitti tämän dekkarin salanimellä - kenties siksi, ettei halunnut Pottereiden painolastia rikosromaanilleen. Hänen juonenkuljetustaitonsa ja sujuva tarinankerrontansa toimivat myös tässä nyky-Lontooseen sijoittuvassa dekkarissa, jonka päähenkilö on yksityisetsivä Cormoran Strike. Strike palkataan tutkimaan itsemurhan tehneen mallin tapausta. Kiehtovinta on kulkea Striken kanssa Lontoon kaduilla ja tunnistaa viitatut paikat, kuten Kensingtonin puiston kahvila ja prinsessa Dianan muistomerkki. Olen käynyt tuollakin! Pidin hahmoista ja juonesta. Luen ehdottomasti myös muut Stikesta kertovat teokset. [Kirjasto.]

  8. Suomen historiasta kertova kirja - Mike Pohjola: 1827. Turun palosta kertova fiktiivinen romaani oli kiinnostavaa luettavaa. Olen nähnyt Pohjolan samaan aiheeseen perustuvan musikaalitallenteen ja nautin siitä kovasti. Kirja laajentaa konseptia, avaa historiaa ja sen mahdollisia käänteitä - kuka tai ketkä olisivat voineet sytyttää Turun palon ja miksi? Kirja vilisee aikakauden tunnettuja sivistyneisyyden merkkihenkilöitä (Lönnrot, Runeberg, Chydenius) ja tarjoaa varsinkin turkulaisille teoksen, jonka mukana juokset Turun tutuilla kaduilla seuraten palon etenemistä. Osansa saavat niin turkulainen mentaliteetti, venäläinen miehittäjä kuin ruotsalainen ylimystö. Hahmoihin ei päässyt niin syvälle kuin olisin toivonut ja paikoitellen lauserakenteet olisivat kaivanneet hiomista. Mutta erityisesti nautin siitä, miten Pohjola asetti itsensä osaksi romaania välinäytöksillään. [Kirjasto.]

  9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja - Juan Díaz Canales & Ruben Pellejero: Corto Maltese. Keskityön auringon alla. Italialaisen sarjakuvataiteilija Hugo Prattin Corto Maltese jatkaa seikkailuitaan Canalesin käsikirjoittamassa ja Pellejeron piirtämässä sarjakuvassa. Olen Corto Maltesen suhteen vielä melko noviisi, mutta noviisikin huomaa piirrosjäljen prattmaisuuden, mikä luo turvallisuuden tunteen - tekijät tietävät, mitä ovat tekemässä ja kunnioittavat alkuperäissarjaa. Tällä kertaa Corto seikkailee Yhdysvalloissa ja Kanadan lumisessa erämaassa etsiskellen vanhaa ystäväänsä Jack Londonia. Mukana vilahtaa myös Rasputin. Perinteistä eurooppalaista seikkailusarjakuvaa, jonka painopiste on enemmänkin tarinalla kuin huumorilla. Episodimainen kerronta oli makuuni hieman liian poukkoilevaa. Pitäisi tutustua alkuperäisiin sarjakuviin tarkemmin. [Kirjasto.]

  10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis - Marja Siira: Kirjoitukset I: Lapsen sydämellä. Tämä on ollut lukulistalla, sillä olen lukenut siitä kehuvia arvosteluja. Paksu fantasiaseikkailu kahden siskoksen, Sarakon ja Nanak'ain pakomatkasta kohti tuntematonta. On kirjoitettu, että Sarakoa odottaa synkkä kohtalo - mutta onko kohtalo saneltu ennalta? Ja mitä tyttöjen menneisyydestä vielä paljastuu? Mangavaikutteinen teos oli piirretty tyylikkäästi ja piirtojälki erityisesti hahmojen ilmeissä, eleissä ja liikkeen kuvauksessa vain parani loppua kohti - mikä on ymmärrettävää, sillä Siira aloitti sarjakuvan piirtämisen 15-vuotiaana. Sitä julkaistiin aluksi vain verkossa, jossa se keräsi laajan fanikunnan. Sitä, miksi päähenkilöt ovat eläimiä ihmisten joukossa ei selitetä. Sinänsä toimiva ratkaisu, mutta välillä toivoin, että heistäkin olisi tehty ihmisiä. Eläinhahmojen visuaalinen kuvaus ei aina toimi niin kauniisti kuin toivoisi - erityisesti Sarakon naama on paikoitellen litteän oloinen. Mutta tarina on raastava ja odotan jatkoa innolla. Ei ihan pienille lukijoille. [Kirjasto.]

  11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja - Carrie Fisher: Shockaholic. Vaikka Carrie Fisher onkin kirjailija, hän on silti tunnetumpi näyttelijänä, nimenomaan roolistaan prinsessa / senaattori Leia Organana. Tämä on toinen Fisheriltä lukemani teos ja hänen kielenkäyttönsä on niin virkistävän pistävää, itseironista ja humoristista. Tämä teos kertoo Fisherin isäsuhteesta, ystävyydestä Michael Jacksonin kanssa, sähköhoidosta ja kaiken kaikkiaan siitä, kuinka teräväkielinen hän on. Teos sisältää myös kuvasarjan, kuinka Elizabeth Taylor (joka nai Fisherin isän) työntää Fisherin uima-altaaseen. Virkistävä kirja, aion lukea muitakin. [Kirjasto.]

  12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja: Eveliina Talvitie: Keitäs tyttö kahvia. Naisia politiikan portailla. Suomen politiikkaa ja siellä toteutuvaa tasa-arvoa käsittelevä kirja esitteli useita vaikutusvaltaisia naisia, jotka ovat pyrkineet politiikkaan ja saavuttaneet siellä mainetta ja menestystä eri tavoin. Mm. Tarja Halonen, Elisabeth Rehn, Mari Kiviniemi ja Päivi Räsänen kertovat elämästään naisena ja poliitikkona. Miksi puhumme edelleen naispoliitikoista? Kiinnostava, haastatteluihin perustuva teos, joka kertoo, kuka näistä naisista rikkoi minkäkin lasikaton ja kuinka pitkälle olemme päässeet 2010-luvulla. Sopii myös niille, jotka eivät ymmärrä politiikka. [Kirjasto.]

  13. Kirja "kertoo sinusta" - Tiina Ekman: Huijarisyndrooma. Miksi en usko itseeni (vaikka olen oikeasti hyvä). Kirjoitin tästä teoksesta ihan oman blogimerkinnänkin: http://kontturi.blogspot.fi/2017/07… Tunnistin itseni teoksesta, erityisesti alkupuolen taustoitus kiinnosti. Loppupuolen harjoitukset ja self help -osasto ei sitten ihan niin iskenytkään. Kannatti lukea. [Kirjasto.]

  14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella - Haruki Murakami: Maailmanloppu ja ihmemaa (Sekai no owari to haadoboido wandaarando). Olen lukenut aiemmin yhden Murakamin teoksen ja sen perusteella halusin lukea lisää. Valitsin tämän nimenomaisen kirjan juuri takakannen perusteella, koska siinä luki “Murakamia fantastisimmillaan”. Teoksessa on kaksi maailmaa, Maailmanloppu ja Ihmemaa. Maailmanloppu on fantasianomainen eristäytynyt kaupunki, jossa luetaan unia yksisarvisten kalloista. Kovaksikeitetty Ihmemaa on meidän maailmamme, 1980-luvun Japani. Vaikka nämä kaksi maailmaa eivät tunnu kohtaavan, jossain vaiheessa huomaa, miten kaikki liittyy kaikkeen ja millainen maailma ihmisen tietoisuus voikaan olla. Kiinnostava, mutta ei vetänyt vertoja Kafka rannalla -teokselle.[Kirjasto.]

  15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen - Petteri Tikkanen: Black Peider: Itse. Miksi en ole lukenut aiemmin Tikkasen Black Peider -hahmon tarinoita? Ainoastaan vuonna 2014 Sarjakuva-Finlandia-ehdokkaana ollut Armeija on minulle tuttu. Karikatyyrinen hahmo on esiintynyt Rumbassa ja asiantuntevuus musiikin saralla paistaa läpi iloisena kuin Naantalin aurinko. Kerrontaa rytmittävät myös realistiset piirrokset suomalaisen ja kansainvälisen musaskenen hahmoista, musiikkitekniikkanörttiyskohtaukset ja herkulliset kuvaukset keikkapaikoilta. Virkistävä paketti, mukana myös CD. Harrastuksia teoksessa oli musisoinnin lisäksi keräily. Teos on ehdolla tämän vuoden Sarjakuva-Finlandia-palkinnon saajaksi. [Kirjasto.]

  16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja - Neil Gaiman: American Gods. Luin tämän joskus yli kymmenen vuotta sitten ensimmäisen kerran ja totesin sen niin nerokkaaksi, että jouduin alitajuisesti varastamaan siitä ideoita omaan tarinaani. Nyt luin sen ensimmäisen kerran alkuperäiskielellä valmistautuessani katsomaan tv-sarjaa ja totesin sen edelleen yhtä nerokkaaksi. Teos on voittanut Hugon, Nebulan, Bram Stokerin sekä SFX- ja Locus-palkinnot. [Lainassa ystävän kirjahyllystä.]

  17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista - Reetta Laitinen: Kirjailija ja madame. Tositapahtumiin perustuva sarjakuva kirjailija Olavi Paavolaisen (teoksessa Oskar Pekkala) ja madame Minna Craucherin (Mimi Creutz) suhteesta. Dramaattinen ja traagisen lopun saava rakkaustarina on piirretty aukeaman kokoisiksi episodeiksi, joilla jokaisella on oma otsikkonsa. Episodit eivät etene kronologisessa järjestyksessä, joten ensimmäiset toistakymmentä sivua olivat hieman hämmentäviä, ennen kuin tajusi aikajanan kerroksellisuuden. Teoksen aikakausi, 1920 - 1930-luku, oli erityisen kiinnostavaa aikaa taiteellisesti. [Kirjasto.]

  18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa - Holly Black & Cassandra Clare: Magisterium - The Iron Trial. Oppilaani suosittelemana nappasin tämän nuortenfantasian ekan osan mukaani. Se oli positiivinen yllätys. Vaikka joukko nuoria valitaan velhokouluun ja sitä odottaa, että päähenkilö on tietynlainen, niin HA - eipä ollutkaan. Voisin lukea mielenkiinnosta myös jatko-osat. [Kirjasto.]

  19. Yhdenpäivänromaani - Leena Krohn: Erehdys. Piti survoa tämä kirja johonkin ja kyllähän se tähän kategoriaan upposikin. Tarinan kehyskertomus kirjailija E:stä tapahtuu yhden iltapäivän aikana. Saman iltapäivän aikana kirjailija lukee yleisölle otteita tuotannostaan, joten lukijakin pääsee nauttimaan lyhyistä tekstikatkelmista. Melankolinen tarina, jossa jotain unenomaista ja maagista yhtä aikaa. [Kirjasto.]

  20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö - Siiri Enoranta: Nukkuu lapsi viallinen. Sotien jälkeiseen aikaan sijoittuva kertomus Soniasta, joka alkaa yskiä ja salaa sairautensa muutenkin rikkinäiseltä perheeltään. Sängynpäädyssä seisoo enkeli, joka odottaa. Mutta Sonia ei ole valmis lähtemään. Fantasian- ja sadunomainen kertomus velvollisuudesta, unelmista ja sinnikkyydestä. Ei lumonnut täysin, mutta kieleltään kaunis. [Kirjasto.]

  21. Sankaritarina - Holly Black & Cassandra Clare: Magisterium: The Copper Gauntlet. Yksi oppilaistani suositteli minulle tätä sarjaa. Palasin siihen lukemalla toisen osan. Viihdyttävä velhokoulufantasia, jossa hyödynnetään elementtejä. Tällä kertaa tapahtumapaikkana ei olekaan koulu, sillä nuoret lähtevät luvattomasti etsimään päähenkilö Callumin isää. Callin salaisuus paljastuu hänen ystävilleen. Kirja tarjoaa pieniä yllätyksiä eikä ole aivan niin ennalta-arvattava kuin tällaiset nuortenkirjat yleensä ovat. Luen kyllä viimeisenkin osan vielä. Ja niin - nuorista leivotaan tietenkin sankareita. [Kirjasto.]

  22. Kuvitettu kirja - Leena Valmu & Lasse Rantanen: Probus ja suuri suoliston taistelu. Upeasti kuvitettu, fantasiamainen tietokirja suoliston toiminnasta. Suunnattu lapsille. Aiheuttaa taatusti hihitystä, kun kerrotaan, miten ja miksi pierut syntyvät. Tulossa tietokirjaraatiin, joten piti perehtyä. Opelle innostusta aiheuttivat intertekstuaaliset viittaukset Tuntemattoman sotilaan Rokkaan. [Sanataidekoulun hylly.]

  23. Käännöskirja - Moto Hagio: Heart of Thomas (Thoma no Shinzo). Opiskelijani teki tästä teoksesta esseensä, jonka arvosanaa halusi korottaa. Sain jykevän mangaromaanin lainaan ja pidin kovasti. Boys’ love -genreä uudistanut teos sijoittuu 1950-luvun Saksaan ja kertoo kahden poikakoulun oppilaan suhteesta toisiinsa, perheeseensä ja menneisyyteensä. Kirjan nimihenkilö Thomas tekee teoksen alussa itsemurhan ja hänen muistonsa vainoaa sekä Julia että Erichiä, joka on uusi oppilas ja kuin ilmetty Thomas. Hagion kerronta on ilmavaa, hahmot eteerisen kauniita ja sivusommittelu vapaata, tyyliteltyä ja ilmaisuvoimaista. Tarina on herkkä ja kaunis. Tätä luki ilolla. [Laina opiskelijalta.]

  24. Kirjassa selvitetään rikos: Robert Galbraith: Silkkiäistoukka (The Silkworm). J. K. Rowlingin salanimellä kirjoittaman dekkarisarjan toinen osa näyttää yksityisetsivä Cormoran Striken hänen kuuluisuutensa jälkeen. Tällä kertaa murhamysteeri tapahtuu kirjallisuus- ja kustannusmaailmassa. Rowlingin vahvuuksia ovat toimivat juonet ja kiinnostavat henkilöhahmot. Kieli on edelleen sulavaa ja teoksen parissa viihtyy ilokseen. Pidän myös Striken avustajasta, Robinista. [Kirjasto.]

  25. Kirja, jossa kukaan ei kuole - Holly Smale: Geek Girl: Matalalentoa mallitaivaalla (Geek Girl). Luin viime vuoden haasteeseen epähuomiossa sarjan toisen osan, joten korjasin virheeni nyt. Tässä teoksessa selviää, miten nörtti-Harrietista tulee malli ja kuinka hän tapaa ihanan Nickin. Nopealukuista hömppää, jossa miltei tuli myös myötähäpeän tunteita. Voiko teinityttökään olla noin kömpelö? No... tarkemmin ajateltuna kyllä voi. [Kirjasto.]

  26. Sukutarina - Anilda Ibrahimi: Punainen morsian (Rosso come una sposa). Tämä kohta oli haastava, joten turvauduin Helmet-lukuhaasteen Facebook-ryhmään. Tätä suositeltiin siellä ja löytyi vieläpä helposti kirjastosta. Tarina kertoo kolmen sukupolven naisista Albaniassa ja kulkee toisen maailmansodan ajoista yhdeksänkymmentäluvulle. Naisen asema voi olla erilainen, mutta aina on samankaltaisia asioita, joita he joutuvat kohtaamaan. Kiehtova kirja juuri kulttuurikuvauksen ja epälineaarisen kerronnan vuoksi. [Kirjasto.]

  27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja - Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät. Olikohan toinen vai kolmas kerta, kun luin tämän kirjan? Ehkä huijasin, ehkä en, mutta Jyväskylä oli kotikaupunkini 9 vuotta. Laukaasta ei mitään hauskaa löydykään. Tässä kirjassa parasta on maaginen realismi: toden ja fiktion rajojen sekoittuminen, tuttujen paikkojen fiktiivinen käsittely. Jääskeläinen on kotimaisista kirjailijoista lemppareitani ja nyt kun lukuhaaste on VALMIS, aion varata hänen tuoreimman romaaninsa kirjastosta ja herkutella sillä. [Oma hylly.]

  28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan - Shannon Hale: The Unfairest of Them All. Ever After High -sarjan toinen osa. Kirjassa on söpöt kannet ja söpöt hahmot, jotka pääsevät astumaan saduissa annetun roolinsa ohi, koska Lumikin pahan äitipuolen tytär päätti olla kirjoittamatta nimeään perinteitä jatkavaan kirjaan. Kirjassa yhdistyvät sadut, kevyt parodia ja identiteettiä pohtivat kysymykset, jotka ovat tärkeitä erityisesti nuorille lukijoille. Ja sanoinko jo, että kirja on söpö? [Ystävän kirjahylly.]

  29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia - Kati Kovács: Silmä ulos. Luonnoskirjatyyliin piirretty päiväkirja ajatuksista, matkustamisesta ja ihmisten tarkkailusta. Mukana lehtileikkeitä, tarinoiden alkioita ja visioita taidenäyttelyyn tulevista teoksista. Pablo Picasson henki on läsnä. Olen suhtautunut aina vähän ristiriitaisesti Kovácsin naivistiseen tyyliin, mutta tässä se jotenkin toimii. Ja pidin omelämäkerrallisuudesta. Kirjan päähenkilö, eli siis Kovács itse, on asunut jo pitkään Italiassa ja osaa siis puhua italiaa, jota haluaisin oppia itsekin. [Kirjasto.]

  30. Kirjan nimessä on tunne - Tiina Pystynen: Ystävänä Yksinäisyys. Olen pitkään ollut hämmentynyt Pystysen tyylistä. Kaksiulotteiset, vapaalla viivalla piirretyt hahmot ovat kierolla tavalla esteettisiä. Kaunokirjoituksella kirjoitettu teksti liukuu eteenpäin kuin se olisi piirretty väärällä kädellä. Jokainen sivu on ruutu ilman rajoja ja kertoo päiväkirjamaisesti aikuisen naisen yksinäisyydestä ja kaipuusta toisen luo. Mukana kristillistä symboliikkaa ja suuria (mies)filosofien ajatuksia naisista ja naiseudesta. Kaikkea ne miehet ovat suustaan päästäneetkään. [Kirjasto.]

  31. Fantasiakirja - Timo Parvela: Pikkuveljet ja taika-avain. Parvelan vanha lastenkirja oli sympaattinen kertomus pikkuveljien seikkailusta maagisen realismin maailmassa, jossa koulun ullakolla asui kummitus ja mystisellä avaimella saattoi avata ja lukita mitä tahansa. Parvelalle ominainen huumori ja kielivitsit löytyivät myös tästä teoksesta ja pärskähdin välillä jopa ääneen. Se on aina positiivista. Sopii erityisesti alakouluikäisille lapsille. [Kirjasto.]

  32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta - Apostolos Doksiadis, Khristos H. Papadimitriou, Alekos Papadatos & Annie Di Donna: Logicomix - nerouden ja hulluuden rajalla (Logicomix: An Epic Search for Truth). Sarjakuvaromaani kertoo englantilaisen matemaatikon ja filosofin Bertrand Russellin elämäntarinan. Russell pyrki löytämään parhaan tavan selittää maailmaa järjellä ja logiikalla, mutta päätyi vetämään pohjan aiemmalta logiikalta kuuluisalla Russellin paradoksillaan. Hämmentämä, monipolvinen teos, jossa kehyskertomuksena toimii vanhan Russellin luento. Lisäksi tekijät itse kommentoivat teoksen suunnitteluvaihetta metatasolla. Ja tästä siis tehtiin ooppera Turussa. [Oma hylly.]

  33. Kirja kertoo Intiasta - Katja Tukiainen: Rusina. Toisin kuin Kati Kovácsin, Tukiaisen naivistiset hahmot ovat jokseenkin viehättäneet minua, vaikka en olekaan häneltä lukenut mitään kokonaista teosta. Tämänkin nappasin mukaani vähän turhan kiireessä. Olisin voinut valita paremminkin, sillä kirjan teema: raskaus, synnytys ja lapsensaannin ilo eivät herätä minussa vastakaikuja. Mustavalkoisesta sarjakuvasta välittyi kuitenkin tekijän innostus ja ilo. Teos voi olla monelle samassa tilanteessa olevalle voimauttava kokemus ja tarjota jopa vertaistukea. Omaelämäkerrallisessa sarjakuvassa hahmot matkustavat Intiaan joogaamaan pariinkin otteeseen. Koskettavan aiheesta tekee se, että kotiinpaluun jälkeen he kuulevat tsunamin iskeneen alueelle, jossa he oleskelivat. [Kirjasto.]

  34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt - Steffen Kverneland: Munch. Tämä massiivinen sarjakuvaromaani, yli 200-sivuinen järkäle, on huikea elämäkerta Edvard Munchista. Kverneland mukailee Munchin viivaa ja värienkäyttöä ruuduissaan, joiden ilmaisu vaihtelee kulmikkaan karikatyyrimäisestä voimakkaan pyöreisiin muotoihin. Taiteilijan elämän vaikeudet ja inspiraationhetket tulevat esille ilmeikkäiden henkilöhahmojen kautta. Kverneland jäljittää Munchin kohteena olleita miljöitä, sekoittaa valokuvaa, tussia ja vesivärejä ja lisää soppaan nykyisyydessä kulkevan metatason. Vielä enemmän olisin saanut irti vain, jos teos olisi suomennettu. Ruotsin taitoni ovat hieman ruosteessa. Milloin tämä kulttuuriteko nähdään siis suomeksi? [Kirjasto.]

  35. Kirjan nimessä on erisnimi - Tuija Lehtinen: Sara ja levottomat jalat. Lehtisen Sara-trilogian viimeinen osa ja paluu ensimmäisen kirjan tunnelmiin. Herkullisia hetkiä tarjoavat tutut henkilöt ja näiden elämien muutokset. Vakaviltakaan aiheilta ei vältytä, kun paikallinen skinijengi alkaa käydä Saran hermoille. Sara on raivostuttava teini ja siksi niin hieno hahmo. Lehtinen osaa kirjoittaa nuorille. [Oma hylly.]

  36. Elämäkerta tai muistelmateos - Piper Kerman: Orange is the New Black. Netflixin menestyssarja pohjaa Kermanin omaelämäkertaan, jossa hän kertoo sotkeutumisestaan huumekauppavyyhtiin ja vankilatuomiosta, joka tapauksesta oli seurauksena. Teos ei romantisoi eikä liioittele, vaan kuvaa keskiluokkaisen valkoisen naisen aikaa Yhdysvaltain vankilassa. Teosta lukiessa voi tunnistaa tiettyjen tv-sarjasta tuttujen hahmojen esikuvat: keittiötä hallitseva venäläinen matriarkka, Piperiin ihastunut Crazy Eyes, isokokoinen julkilesbo Big Boo ja sukupuolenkorjausleikkausta läpikäyvä diiva. Kermanin romaania on kuitenkin väritetty rankalla kädellä tv-sarjaa varten. Todellisuudessa naisten väliset ystävyyssuhteet, kekseliäisyys ja tuki omasta taustasta tai kansallisuudesta riippumatta saavuttavat vankilassa huimat mittasuhteet. Jos tv-sarja menee mielestäsi yli, lue tämä kirja. Erityisesti, jos et siedä Piper Chapmanin hahmoa. Todellisuus on jotain aivan muuta. [Kirjasto.]

  37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta - Tuija Lehtinen: Sara@crazymail.com. Näin se uusi haaste starttasi. Fanitin teininä Tuija Lehtistä ihan älyttömästi erityisesti Mirkka-sarjan takia. Sitten löysin Saran. Löysin koko Sara-trilogian viime vuonna muutamalla hassulla eurolla ja pakkohan se oli ostaa hyllyyn ja uudelleen luettavaksi. Lehtisen tyyli vetoaa edelleen. Nuorten romaanissa on huumoria, osuvia hahmoja eikä kerronta junnaa paikallaan. Kaikista herkullisinta oli seurata vuonna 1998 julkaistun teoksen ajankuvaa, kun itse juuri tuona jouluna sai sen ensimmäisen kännykkänsä eikä internettikään ollut mikään iso juttu... [Oma hylly.]

  38. Kirjassa mennään naimisiin - Emmi Nieminen: Vagina dentata. Parisuhteen ongelmista ja lapsuuden traumoista ammentava sarjakuva. Niemisen viiva on ilmeikästä: tosi ja kuvitelma sekoittuvat groteskeiksi näyiksi. Sarjakuva palauttaa viime hetkillä uskon siihen, että asiat voi oikeasti selvittää rehellisellä keskustelulla. [Kirjasto.]

  39. Ikääntymisestä kertova kirja - David Mitchell: Luukellot (The Bone clocks). Sammakko-kirjakaupan myyjä myi minulle tämän kirjan loistavalla myyntipuheella: jos pidät Pasi Ilmari Jääskeläisestä, pidät myös tästä. Mitchellin Pilvikartasto oli jo monumentaalisen kiehtova teos, joten raaskin ostaa tämän upouutukaisen käännöksen. En katunut missään vaiheessa. Holly Sykes elää teinivuosiaan 1980-luvun Englanissa, kun kohtaa oudon naisen ja lupaa tälle puolivahingossa turvapaikan. Hollyn tarina kietoutuu tuhatvuotisten atemporaalisten ihmisten ja näiden vastavoimien, ankoriittien kanssa yhteen maailman eri kolkissa, kun jotkut ikääntyvät, toiset eivät ja jotkut syntyvät aina uudelleen. Kirja jakaantuu eri kertojien kesken, mutta kerronta ei ole sekavaa, vaan monipuolista, kuvailevaa ja upottavaa. Välillä kirjaa ei halua laskea käsistään. Lopulta nähdään tulevaisuus, johon maailmamme on tätä vauhtia menossa. Suosittelen erittäin lämpimästi! [Kirjasto.]

  40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä - Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi 2. Lapsuus Lähi-idässä (1984-1985). Sattoufin laajan omaelämäkerrallisen sarjakuvaromaanin toinen osa Syyriassa on yhtä tragikoominen kuin edeltäjänsäkin. Kouluunmeno, isän haaveet ja äidin tuskailut yhdistyvät kohtauksiksi, joita aikuinen Sattouf kuvittaa pienen vaaleatukkaisen pojan näkökulmasta. Mietin tätä lukiessani, että miten tekijä voi muistaa tuollaisia yksityiskohtia? Toisaalta ihmisen muisti on mielenkiintoinen asia. Karikatyyrimäiset hahmot tukevat kerrontaa, joka toimii hivenen etäännyttävästi, mutta onnistuu tästä huolimatta korostamaan, että kyseessä on tositarina. [Kirjasto.]

  41. Kirjan kannessa on eläin - Terry Pratchett: Viemärin valtias (Dodger). En ollut lukenut tätä nuortenkirjaa Pratchettiltä aiemmin. Se ei sijoitukaan Kiekkomaailmaan, vaan kertoo Dickensin Englannista, sekoittaa faktoja ja fiktiota keskenään ja tökkii lukijan historiallista tietämystä pikku yksityiskohdilla. Päähenkilönä on Repolainen, nuori tosher, viemäreissä kulkeva aarteenetsijä, joka sekaantuu vahingossa itseään isompiin poliittisiin ympyröihin pelastamalla pulassa olevan nuoren naisen. En tiedä, oliko vika suomentajassa, mutta Practhettin humoristinen, koukeroisen kuvaileva kieli oli ainakin kirjan alussa aivan hukassa. Teksti parani loppua kohti huomattavasti - niin, että jopa naurahtelin bussissa ääneen -, mutta jäi silti aika vaisuksi Pratchettin normityyliin verrattuna. Hahmot tosin olivat kiinnostavia ja tarina jäi pyörimään mieleen lukemisen jälkeenkin. Ja kannessa on siis Repolaisen ystävän koira, Oonan. [Kirjasto.]

  42. Esikoisteos - Janne Kukkonen: Voro - kolmen kuninkaan aarre. Viime vuoden puhutuimpia sarjakuvia. Jos ei olisi ollut Sarjakuva-Finlandia-palkinnon TOP10:ssä, olisin ihmetellyt syvästi. (Edit: ja voittihan se - syystäkin!) Kukkonen on animaatiotaiteilija, mikä näkyy kerronnassa: ruutujen muotoa ja kuvakulmia käytetään monipuolisesti, hahmojen liike on ilmaisuvoimaista ja tyyli pelkistettyä, mutta toimivaa. Vorona toimiva nuori Lilja haluaa nousta varkaiden killassa seuraavalle tasolle. Mutta kunnianhimossaan hän sotkeutuu itseään suurempien tahojen ja voimien väliseen kamppailuun. Kerrassaan hieno fantasiaseikkailu, jatko-osaa odotellessa. Se, mitä monet ovat kaivanneet teokseen, on värit. Ehkä saamme joskus väritetyn version, itse ainakin sellaista toivoisin. Pakkohankinta myös omaan hyllyyn. [Kaverin kirjahylly.]

  43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään - Stephen King: Se (IT). Tämän kirjan elokuva-adaptaatio sai minut pellekammoiseksi. Uusintaversio tuli kesällä. Sitä en katso. Ainakaan elokuvateattereissa. Mutta kirjan voin lukea ja niin teinkin. Ei ollut niin karmiva kuin pelkäsin, mutta paikoitellen aika ällö. Koin myös mielenkiintoiseksi sen, että Kingin teos oletti kaikkien pitävän rottia ja hämähäkkejä pelottavina ja ahdistavina. Kingin vahvuus on se, että hän osaa kuvata lasten käytöstä luonnollisesti ja kiireettä. Nyt ei kaivannut sinne pelottaviin ja yliluonnollisiin kohtiinkaan niin paljoa, kun nautti arjen ihmeellisyyksistä ja ystävyyden vetovoimasta. [Kirjasto.]

  44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta - Stephen King: Herääminen (Revival). Jos teoksen kannessa kuvataan salama ja esilehdillä kiitetään Mary Shelleytä, voi ehkä jo arvata, millaisen teoksen King on tällä kertaa kirjoittanut. Pastori menettää uskonsa ja alkaa etsiä keinoja rajan taakse katsomiseen. Mutta rajan takana on jotain paljon pahempaa (mistä kertoo omistus H. P. Lovecraftille). Ei parasta Kingiä, mutta kuitenkin Kingiä, mikä on jo kovatasoista itsessään. Erityisesti nautin uskonnon määrittelystä teoksen alkupuolella, siinä “pahassa saarnassa”. [Kirjasto.]

  45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja - Tiitu Takalo: Tuuli ja myrsky. Avoimen feministinen sarjakuva (nais)yhteisöstä, jonka jäsenet ovat kyllästyneet olemaan uhreja. Kun yksi naisista raiskataan, muut käyvät kamppailuun väkivaltaa ja pelkoa vastaan. Noloa kyllä, tutustuin juuri Puupäähatun saaneen Takalon teoksiin vasta Sarjakuva-Finlandian saaneen Minä, Mikko ja Annikki -teoksen myötä. Pitäisi lukea enemmänkin, koska Takalon hahmot ovat persoonia ja ilmeikkäitä. Usein sarjakuvapiirtäjien ongelmana on saada useat päähenkilöt erottumaan toisistaan fyysisesti - Takalolla ei ole tätä ongelmaa. Olen myös aivan innoissani hänen tekniikastaan ja viivankäytöstään. [Kirjasto.]

  46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja - Eleanor Catton: Harjoitukset. Uuteen-Seelantiin muuttaneen Cattonin kiehtova romaani, jossa kirjan tapahtumat nivoutuvat yhteen lavalla esitettävien roolien kanssa. Teatterikoulun ja musiikkia opiskelevien nuorten etunimet tulivat lukijoille tutuksi, mutta vanhemmat ja aikuiset ovat rooleja, jotka jäävät nimeämättä. Kiehtova kerronta, johon piti paneutua. Nuorten ääni ja maailma; kuka saa kuulua ryhmään ja millä tavalla, tulee niin liki, että muistaa oman nuoruuden irrationaaliset ajatukset. Vaatii aikaa, mutta kiehtova kokonaisuus. [Kirjasto.]

  47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit - Seita Vuorela: Lumi. Vuorelan viimeiseksi jäänyt kirja on kieleltään kaunis, ajankohtainen teos. Se kertoo maahanmuutosta, sopeutumisesta ja nuorista, mutta on myös vertauskuvauksellinen satu identiteetistä ja itsensä kadottamisesta. Andersenin Lumikuningatar-satu on kirjoitettu kauniisti uusiksi. Tämä kirja menisi kohtiin “Kansi on kaunis” ja “kannessa on eläimiä”. [Kirjasto.]

  48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän - Frank W. Abagnale: Ota kiinni jos saat (Catch me if you can). Aioin ensin laittaa tämän muistelmiin, mutta tajusin sitten, että kirja esittelee erittäin kiinnostavasti mestarihuijarin elämäntarinan. Hauska, uskomaton ja hämmentävä teos lukea erityisesti silloin, kun on lähdössä lentokoneeseen. Mm. lentokapteeniksi itsensä huijannut Abagnale kertoo yksityiskohtaisesti, miten hän selvitti taustatietonsa niin eri ammatteihin kuin shekkihuijauksiin, joissa hän oli ehdoton pioneeri. Suosittelen tätä kirjaa lämpimästi, kuten myös samannimistä elokuva-adaptaatiota. [Kirjasto.]

  49. Vuoden 2017 uutuuskirja - Emmi Valve: Armo. Omaelämäkerrallinen sarjakuva mielenterveysongelmista on pysäyttävä, visuaalinen kokemus siitä, miten oma pää voi olla se pahin vihollinen. Valveen teos kertoo takautumien kautta kaikista niistä vaikeuksista, joita hän elämässään kohtasi, ja jotka vaikuttivat siihen, millainen hänestä tuli. Ovatko kaikki taiteilijat hulluja vai ovatko he taiteilijoita hulluudestaan huolimatta? Jos aloittelet omaelämäkerrallisten sarjakuvien parissa, tämä on loistava teos aloittaa. [Oma hylly.]

  50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja - Maria Turtschaninoff: Naondel. Maresin itsenäinen esiosa on yhtä loistava kuin edeltäjänsä. Samaan maailmaan sijoittuva Naondel on feministinen romaani yhden miehen ympärillä olevien naisten kohtaloista, toiveista ja peloista - ja rohkeudesta ottaa kaikki omiin käsiin. Kirjoittaminen, muistiinmerkitseminen ja sen mukana tuleva tieto ovat teoksessa merkittävässä osassa. Naondel oli nostettu esille nuortenosastolla ja suosittelen sitä kaikille lämpimästi. [Kirjasto.]


Lisäksi tuli luettua 44 sarjakuvaa, yksi lastenkirja ja yksi haasteeseen sopimaton romaani. Ja vielä on vuotta jäljellä. 

16.11.2017

Ankkoja Ateneumissa - postauksen päivitetty versio

Eino Maininkinen: Kylpyankka
[EDIT: Tämä postaus sekosi ihan täysin asettelultaan, joten jouduin tekemään sen uusiksi. Toivottavasti se on nyt hieman parempi katsella. Lisäsin merkintään myös pari faktaa, jotka selvisivät, kun juttelin aiheesta Akkarin päätoimittaja Aki Hyypän kanssa puhelimessa.]


Kävin jo lokakuussa katsomassa Ateneumin Ankallisgalleria-näyttelyn, mutta ehdin vasta nyt koostaa siitä merkinnän. Pyörähdin ystäväni kanssa näyttelyssä sunnuntaiaamuna 22.10. reilun tuntisen ajan. 15 euroa (14 € S-etukortilla) maksanut näyttely oli ripoteltu osaksi Suomen taiteen tarina -näyttelyä, mikä tietenkin sopi mainiosti Suomi100-teemavuoteen. Kun näyttely mainittiin erikseen Ateneumin verkkosivuilla, jäi aluksi kuva omasta, itsenäisestä näyttelystään. Kun tekstin luki tarkemmin, tajusi, että Ankallisgalleria oli tosiaan osa isompaa taidenäyttelyä ja kaikki sen sisältämät ankka-teokset oli listattu jo verkossa.


Albert Edelfelt: Kuningatar Blanka ja alla
Albertti Aatelviltin Isoäiti Mummo
Kahdestatoista teoksesta koostunut näyttely avautui 3.10.2017 ja jatkuu vuoden 2018 helmikuun 25. päivään saakka. Näyttely yhdistää fiktiivisten ankkalinnalaisten taiteilijoiden työt suomalaisen taiteen merkkiteoksiin. Kyseessä on postmoderni parodia, jossa fakta ja fiktio sekoittuvat ja teokset linkittyvät toisiinsa intertekstuaalisesti. Ankkaversiot klassikkokirjallisuudesta ovat tuttuja monille, kuten myös Don Rosan versiot Akseli Gallen-Kallelan Sammon puolustuksesta ja Sammon taonnasta, jotka on sijoitettu "Sammon salaisuus" -sarjakuvaan. Nyt muutkin tutut Disney-taiteilijat ovat tehneet versioita suomalaisista taidemaalauksista.


Itse näyttelyssä esitellään ainoastaan fiktiivisillä nimillä esiintyvät taiteilijat, kuten Huuko Simpura ja Akseli Kala-Kallela, mutta näyttelyn esitteessä kerrotaan myös taiteilijoiden oikeat nimet. Suomalaisista mukana on Kari Korhonen ja sarjakuvataiteilija Kati Kovács, joka teki näyttelyyn kaksi pienoispatsasta.

Kansainvälisistä tekijöistä mukana ovat yhteistyötä tehneet Ulrich Schröder ja Daan Jippes sekä tietenkin Don Rosa. Yllätyin ainoastaan, että hänen Kalevala-versioistaan ei ollut muita töitä esillä. [Syy, miksi niitä ei ollut oli se, että Ateneum halusi ankkateokset osaksi näyttelyään, joten ne piti tehdä heidän kokoelmissaan olevista teoksista! Ehkä seuraava Ankallisgallerian näyttely pidetäänkin sitten Turussa...]

Lempiteokseni: Akseli Kala-Kallelan Aku Ankan setä.
Tekijänä tietenkin Don Rosa
Teosten esillepanossa oli huomioitu myös nuoret katsojat. Monet ankkamaalauksista oli sijoitettu niin matalalle, että niitä katsoessa piti tällaisen pitkän ihmisen ihan kyykistellä ja kumarrella.

Arvi Liljaluntti: Hansu Hanhi työssään.
Huuko Simpura: Iltaa ja köyhyyttä kohti
Koko näyttelystä jäi kuitenkin hienoinen pettymys. Teoksia olisi voinut olla enemmän ja useammalta tekijältä. Mutta jo sekin, että olemme saaneet Aku Ankkaa museoon, on iso juttu. Se kertoo suomalaisten suhteesta sarjakuvaan ja Akuun merkittävänä hahmona. Lisäksi se, että näyttelyssä nähtiin versioita suomalaisesta taiteesta, on merkittävää. Aku Ankka on lehtenä vaikuttanut suomalaiseen kulttuuriin ja päinvastoin.

Altti Fasaani: Elämäntaiteilija Hannu Hanhi.
Todettakoon, että parasta koko näyttelyssä oli Aku Ankan klassinen kosla, joka oli sijoitettu museon sisäpihalle museomyymälän viereen. Pakkohan sinnekin oli ahtautua. Todistettavasti pääsin myös pois sieltä.


Mukaan lähtivät kaikki tarjolla olleet postikortit sekä Isoäiti Mummo -juliste. Se tosin kärsi hieman matkustuksesta ja melkein haluaisin käydä ostamassa uuden. Kuuden euron hinta A3-julisteilla ja 1,50 euroa postikorteille ei ollut paha.


EDIT: Aki Hyyppä tosiaan kertoi puhelimessa, että Ateneumin kävijämäärät ovat tuplaantuneet Ankallisgallerian näyttelyn takia. Ovat olleet innoissaan ja ihmeissään. Kun menekkiä on tämän verran, ehkä saamme tulevaisuudessa myös lisää ankkataidetta museoihin. Ainakin saadaan lapset ja nuoret myös tutustumaan suomalaiseen taiteeseen - vähintään ankkaversioina!

5.11.2017

Mukaan rahoittamaan tiedetapahtumaa?

TIEDE SANOO POP! POPULAARIKULTTUURIN TOISEUDET -TIEDETAPAHTUMA


Yleisölle avoimessa tapahtumassa populaarikulttuurin tekijät ja tutkijat käsittelevät yhdessä mm. sitä, kuinka populaarikulttuuri osallistuu yhteiskunnan valtarakenteiden tukemiseen tai purkamiseen ja kuinka populaarikulttuuri käsittelee toiseutta.

Miten populaarikulttuuri osallistuu yhteiskunnan valtarakenteiden tukemiseen ja/tai purkamiseen? Miten sitä on käytetty ihmisryhmien marginalisointiin ja miten on se puolestaan tarjonnut mahdollisuuksia marginaaliäänteen esilletuontiin? Miten populaarikulttuurissa on käsitelty toiseutta?

Näitä kysymyksiä ja muitakin pohdimme Suomen Populaarikulttuurin Tutkimuksen Seura ry:n "Tiede sanoo pop!"-seminaarisarjan toisessa tapahtumassa.

Esittelemme laajalle yleisölle populaarikulttuurin, toiseuden ja toiseuttamisen teemoja sekä aiheesta tehtävää tutkimusta. Samalla tuomme keskusteluun mukaan tekijöitä, jotka käsittelevät, kuvaavat ja purkavat työssään toiseutta ja toiseuttamista reaalimaailman tai fiktiivisten maailmojen kautta. Tapahtuma läpivalaisee toiseuden ja toiseuttamisen ilmiötä populaarikulttuurissa, lähtökohtinaan esimerkiksi sosiaaliset sukupuolet, etniset identiteetit, erilaiset marginaalit, ihmisryhmien väliset suhteet ja kaikkien näiden väliset neuvotteluprosessit. Avaamme tieteen ja kaikkialla läsnäolevan populaarikulttuurin rajapintoja katse kohti yhteiskuntaa ja ajan ilmiöitä. Turku toimii näyttämönä koko Suomen kattavalle ja ulkomaillakin tunnetuiden tekijöiden ja tutkijoiden keskustelulle, johon kutsumme nyt sinutkin mukaan!

Järjestäjä

Suomen Populaarikulttuurin Tutkimuksen Seura on rekisteröity yhdistys, sen kotipaikka on Turussa mutta se toimii koko maassa, jäseniämme tulee mm. Itä-Suomen yliopistosta, Jyväskylän yliopistosta ja Helsingin yliopistosta Turun yliopiston ja Åbo Akademin lisäksi. Olemme sangen tuore tapaus tieteellisten seurojen kentällä ja meillä on unelmia. Toimintaperiaatteisiimme kuuluu monitieteisyys, kulttuurikriittisyys, tieteen popularisointi, tekijyyden ja tutkimuksen yhdistäminen sekä nuorten tutkijoiden tukeminen. Meitä kiinnostaa myös uusien, kestävien toimintatapojen kuten puhujapalkkiokäytännön vakiinnuttaminen.

Haluamme etsiä ja kehitellä uusia yhteistyömalleja tuomalla yhteen tekijöitä, tutkijoita ja yleisöä yhteen ja kehittelemällä uusia rahoitusmalleja. Siksi löydätkin meidät nyt esimerkiksi Mesenaatti.me:n joukkorahoituskampanjaa tekemästä. Haluamme olla mukana kehittämässä joukkorahoitusta Suomessa ja osoittaa sen mahdollistavan myös ei-materiaalisia asioita, kuten tapahtumia.

Tapahtuman ohjelmaa

Kolmikielisen (suomi, ruotsi ja englanti) seminaaritapahtuman alustavaan ohjelmaan kuuluu pääpuhujana Gavan Titley (FT), joka on yksi tunnetuimmista eurooppalaisen politiikan, median ja rasismin tutkijoista; hän on perehtynyt mm. vihapuheeseen sosiaalisessa mediassa. Seminaariin on tulossa useita teemoja.

Esimerkiksi fantasiakirjallisuudesta on tulossa puhumaan fantasiakirjailija Magdalena Hai.

Stand up -teemassa session jakavat feminististä stand upia tekevä Jamie MacDonald sekä tutkija Antti Lindfors Turun yliopistosta.

Sarjakuvateemassa puhumassa ovat Suomen ainoa “Ducktor” eli Aku Ankka -sarjakuvataituri Don Rosan töistä väitellyt, Jyväskylän yliopiston tutkijana toimiva Katja Kontturi (FT) sekä sarjakuvataiteilijan roolissa tapahtumassa työstään puhuva Hanna-Pirita Lehkonen.

Ohjelma täydentyy ja päivittyy vielä.

Voit tukea tapahtumaa osoitteessa:

Tapahtuman Facebook.


4.11.2017

Lokakuun #sarjishaaste Twitterissä

Tuleva ankkataiteilija Avi haastoi minut osallistumaan 31 päivän sarjishaasteeseen Twitterissä. Päädyin tekemään haasteen lokakuussa, joten sain koottua sarjiksia ja twiittejä joka päivälle. Samalla päätin tehdä aiheesta vielä erillisen blogimerkinnän, koska yhteen twiittiin ei vain saan mahtumaan kaikkia perusteluita. Joten tässäpä nämä vastaukset. Otan myös vastaan sarjakuvasuosituksia, koska aina voi sivistää itseään vähän lisää hyvillä teoksilla.


1) Viimeksi lukemani sarjakuva: Apila Pepita Miettinen: Moss Dash. Teoksen kantavana aiheena kulkee prostituutio ja sukupuolen moninaisuus sekä asunnottomuuden tuomat haasteet. Teemaltaan rankka sarjakuva ei välttämättä sovi kaikille. Eniten teoksessa viehätti realistinen piirrosjälki ja taidokas sivusommittelu, jossa ruutujako katosi.








2) Paras seikkailusarjakuva: Don Rosa: Roope Ankan elämä ja teot 1 & 2. Päädyin valitsemaan koko paketin, koska kakkososassa on sellaisia helmiä kuin "Cutty Sarkin cowboykapteeni" (nerokas) ja tietenkin "White Agony Creekin vanki". Olen vahvasti sitä mieltä, että Roope Ankan elämä ja teot kuuluu suomalaiseen yleissivistykseen.





3) Paras kauhusarjakuva: Brian Coldrick: Behind You. Törmäsin tähän digitaaliseen, yhden ruudun animoituun sarjikseen ystäväni laittaman linkin kautta ja laitoin sen heti kirjanmerkkeihini. Tähän suuntaan digitaalisuus voi parhaimmillaan sarjakuvia viedä. Yhdessäkin ruudussa voi tapahtua niin paljon. Erityisestä tämä esimerkkisarjis aiheuttaa aina kylmiä väreitä!

4) Paras taidesarjakuva: David Mazzucchelli: Asterios Polyp. Käytän tätä sarjakuvaromaania sarjakuvakursseillani esimerkkinä siitä, mitä sarjakuvan ruutusommittelulla voi tehdä. Lisäksi teos on malliesimerkki nerokkaasta tunteiden kuvauksesta. Muodolla ja värillä tehdään hienosti eroa kahden hahmon erilaisen maailmankuvan välille. Lue tämä.







5) Paras strippisarjakuva: Bill Watterson: Lassi ja Leevi. Tätä merkintää tehdessä oli pakko mennä Adlibrikseen ja tilata Wattersonin kokoelma. Lassi ja Leevi on kertakaikkisen upea sarja, jonka viehätys perustuu monitasoisiin tarinoihin ja niiden kuvauksiin sarjakuvakerronnalla (Lassin mielikuvitusmatkat), lapsuuden kuvaukseen ja yleisesti ottaen siihen, miten Watterson käyttää ruutuja strippisarjakuvan haastavassa ilmaisumuodossa. Rakastan edelleen Lassin lumiukkotaidetta.


6) Paras scifisarjakuva: Hayao Miyazaki: Tuulen laakson Nausicaä. Katsoin animen ennen kuin pääsin lukemaan tätä mangaa. Dystooppinen, luonnonsuojelu-teemainen tarina, jonka kuvitus on taidokasta ja yksityiskohtaista. Päähenkilö on kertakaikkisen upea ja voimakastahtoinen Nausicaä, jota kunnioittavat niin oma kansa kuin vihollisetkin. Minulta puuttuu hyllystä vielä osat 1 ja 7. Sitten sarja on täydellinen ja voin lukea sen taas järjestyksessä ihastellen Miyazakin taitoja tarinankertojana.






7) Paras autobiografinen sarjakuva: En osannut valita, joten päädyin tuplaan: Marjane Satrapin Persepolis ja Guy Delislen Pyongyang. Kummankin vahvuus on historian ja yhteiskunnan kuvaus. Länsimaisessa yhteiskunnassa kasvaneelle nämä maat avautuvat absurdeina, joita karikatyyrimäinen piirrosjälki tukee. Mutta samalla teoksia lukiessa tajuaa, että totuus piirtyy karikatyyrien takaa.



8) Sarjis, joka tekee minut onnelliseksi: Don Rosa: "Kirje kotoa". Tämä on Rosan uran ehtoovuosien upea seikkailu, jossa perheen merkitys nousee keskiöön. Roopen sisar Matilda palaa kuvioihin ja Roope ymmärtää taustansa. Ja Aku on tietenkin tarinan sankari päihittäessään pahiksen. Rosa kuvaa taidokkaasti ankkojen tunnemaailmaa erityisesti noilla lasittuneilla silmillä, mikä koskettaa lukijaa - oli sitten tällainen hoocee-Ankisti tai ei.



9) Sarjis, joka tekee minut surulliseksi: Hanneriina Moisseinen: Isä. Suru ei johdu pelkästään sarjakuvan omaelämäkerrallisuudesta ja tarinan koskettavasta otteesta, joka korostuu lyijykynällä tehtyjen ruutujen vaikuttavuudessa. Siihen yhdistyy myös oma henkilökohtainen menetykseni, sillä tekijän kadonnut isä muistuttaa monin tavoin omaa edesmennyttä isääni. Nimi, ikä, ulkonäkö ja kotiseutu yhdistävät isiämme. Itken aina tätä lukiessani.




10) Sarjis, joka pitäisi suomentaa: Steffen Kverneland: Munch. Visuaalisesti hengästyttävä sarjakuvaromaani merkittävästä taiteilijasta. Teoksen piirrosjälki mukailee Munchin taidetta ja sisältää versioita klassikkomaalauksista, kuten Huudosta ja Madonnasta. Teoksessa kulkee historiallinen taso, joka kertoo Munchin elämästä ja kollegoista, sekä metataso, jossa taiteilija pohtii teoksen tekemisen mielekkyyttä ja mielettömyyttä. Teosta tuskin heti saadaan suomeksi, sillä se on jo käännetty englanniksi, eikä noin värikylläisen sarjakuvaromaanin painattaminen suomeksi ole oikein kannattavaa kustantajan kannalta. Pitänee tilata se englanninkielinen versio itselleni, kun ruotsiksi lukeminen oli hieman haasteellista.

11) Sarjis, josta muistan joka ruudun: Kaipa se on tuo Don Rosan "Ankkalinnakkeen valloittaja", johon lektiossanikin viittasin. Tämä sivu erityisesti on jäänyt mieleen Akun vanhempien ensikohtaamisen takia. Se viehätti jo 11-vuotiaana ja ilahduttaa edelleen. (Toisaalta muistan niin paljon häkellyttäviä asioita Rosan koko tuotannosta, joten kysymys oli haaste itsessään.)






12) Paras tuntematon sarjakuvantekijä: Taina "Myrntai" Koskinen. Otus Opus -pöllösarjikset ovat kertakaikkisen herttaisia. Niitä voi lukea suoraan DeviantArtista, ja kokoelmina on ilmestynyt tällä hetkellä kolme osaa. Ostan häneltä aina myös söpöjä pöllötarroja, kun hän sattuu olemaan conien taidekujilla.





13) Paras sarjis nuoruudesta: Wendy & Richard Pini: Elfquest. Fantasia, hahmot ja piirrosjälki viehättivät. Yritin teininä kaivella näitä kotikuntani kirjastosta, mutta sieltä löytyi ainoastaan neljä ensimmäistä albumia suomeksi. Kun muutin vuodeksi Joutsenoon, löysin sieltä laajemman, kovakantisen kokoelmavalikoiman englanniksi, joita luin satunnaisessa järjestyksessä innostuneena hahmojen matkasta. Suosikkia minulla ei oikeastaan koskaan ollut, enkä koskaan lukenut sarjaa loppuun. Ehkä pitäisi harkita.






14) Paras sarjisleffa: Sin City. Leffa on oikeastaan antologia Frank Millerin sarjakuvista. Se on toimiva kokoelma visuaalisesti ja tunnelmallisesti onnistuneita tarinoita. Erityisen paljon pidän film noir -hengestä ja satunnaisista väriläiskistä, jotka ovat uskollisia sarjakuville. Lisäksi leffassa on erinomainen roolitus: Bruce Willis, Benicio Del Toro ja Mickey Rourke istuvat kuin nyrkki silmään. Jessica Albasta olen tykänyt Dark Angelista asti, vaikka hän ei sen jälkeen olekaan tehnyt mitään hyvää. Ja Elijah Wood. Siinä on muuten karmiva roolisuoritus.





15) Sarjis, jota ennen rakastin ja nyt vihaan: Mort Walker: Masi. "Rakastaa ja vihata" on makuuni turhan voimakas ilmaisu, mutta Masi on ongelmallinen sarjis. Luin näitä mummolassa ihan kakruna, eikä silloin vielä tajunnut sarjakuvan esittämää mallia muun muassa sukupuolikuvauksesta ja armeijan simputuksesta. Nämä tajusi vasta aikuisiällä, enkä sarjakuvaan sen jälkeen ole koskenut.



16) Paras sitaatti mistä vain sarjakuvasta: Olen sitä mieltä, että näissä pitää aina valita se, mikä tulee ekana mieleen, siksi valitsin tämän. Don Rosan "Ankantaan miljardöörissä" Roope lausuu ylämaan kisoissa limerikin.  Koottujen uusi (alkuperäiselle uskollinen) käännös on erittäin löysä tähän verrattuna. 
"Ol' piikasen koti nebraska,
hänt' piiritti Sipuli-Jaska.
Hänen henkensä tuoks
sai neitoset juoksuun,
ol' tarpeeton vihkipumaska."

17) Ensimmäinen lukemani sarjakuva: Tämä on erittäin hankala kysymys, johon on olemassa kolme vaihtoehtoa: Joko Aku Ankka (taskari), Nalle Puh tai kuvan Maija Mehiläinen. Kuvassa Katja max. 7-v lempipuuhassaan. Taskareita ahmin mummolassa, mutta sekä Nalle Puhia että Maija Mehiläistä tilattiin nimelläni meille kotiin. Minulla on edelleen muutamia kansioita kumpaakin lehteä olemassa.






18) Viimeisin ostamani sarjakuva: Kaoru Mori: Aron morsiamet 9. Eräs opiskelijani kirjoitti sarjakuvakurssin esseensä tästä sarjasta ja jäin heti koukkuun. Fanitan sarjaa mm. pikkutarkan taustatyön ja upean piirrosjäljen takia. Ei ihmekään, että albumeja ilmestyy niin harvakseltaan, kun Mori tekee niin paljon töitä visuaalisen ilmeen ja historiallisten faktojen kanssa. Myös mangan ruutukerronta on upeaa ja hahmot sympaattisia.






19) Paras sarjakuva, minkä luin viime vuonna: Lewis Trondheim & Nicolas Keramidas: Mikin hulluimmat seikkailut. Esitelmöin tästä keväällä siihen malliin, että jossain vaiheessa on pakko saada tästäkin artikkeli ulos. Trondheimin ja Keramidaksen konsepti on kerrassaan nerokas, joskin sitä voisi hyödyntää vielä lisää. Enemmän kerronnallisia kokeiluja Disney-sarjiksiin, toivoo Ankkatohtori, joka saa kiksinsä metatason jipoista.







20) Tekisipä hän enemmän sarjakuvia: Kukas muu kuin minulle niin merkittävä Don Rosa. Odottelen edelleen Barksin ja Rosan seuraavaa manttelinperijää ja sitä odotellessa luen Rosan klassikoita yhä uudelleen. Kukaan muu ei ole kyennyt tuomaan ankoille samanlaista historiaa ja saati herkkyyttä monipuolisiin persoonallisuuksiin. (Huumoria toki unohtamatta!)




21) Paras sarjakuvapiirtäjä: Ajattelin, miten haluaisin sanoa tähän Don Rosa. Ja kyllä sanonkin. Mutta sitten ajattelin Blacksadia ja sanon Juanjo Guarnido, koska katsokaa nyt tämän miehen tekniikkaa! Inhimillistettyjen eläinten ilmeikkyys jaksaa albumi albumin perään ihmetyttää minua. Ei ihmekään, että taiteilija oli aikoinaan töissä myös Disneyn animaattorina. Nämä kuvat ovat Ranskasta ostamistani postikorteista.


22) Paras sarjakuvakäsikirjoittaja: Tähän kysymykseen on vain yksi vastausvaihtoehto ja se on Neil Gaiman. Mies on nero kaikessa, mitä tekee. Mutta sarjakuvista parasta on  on ehdottomasti Sandman, jonka löysin teini-ikäni loppuvuosina. Haaveilen sarjan kovakantisista kokoelmista. Ehkä sitten joskus.





23) Sarjakuva, jolle toivoisin jatkoa: Ai Yazawan Nana. Tämäkin mangainnostus on peräisin opiskelijaltani, joka teki sarjasta esseen. Luin ensimmäisen osan eikä siinä jäänyt muita vaihtoehtoja kuin etsiä kirjastosta ne loputkin. Sarja jäi kesken tekijän sairastuttua. Tässä sarjassa viehätyin musiikkimaailman kuvauksesta ja monimuotoisten hahmojen keskinäisestä dynamiikasta. Erilaisetkin persoonat voivat tulla toimeen keskenään.






24) Aliarvostetuin sarjakuva: Jarkko Vehniäinen: Kamala luonto. Minulla kesti kauan löytää tämän sarjakuvan todellinen pointti kaiken sen pieruhuumorin alta. Totuus on se, että Vehniäinen kuvaa muun muassa erilaisia mielenterveydellisiä ongelmia ja haasteita eläinhahmojen kautta. Arvostan tätä.







25) Lempihahmo mistä vain sarjakuvasta: Se, jota leikin pienenä. Se, joksi pukeuduin väitöstilaisuudessani. Se napolilainen velhotar, joka yrittää tavoitella Roopen ensilanttia. Millassa parasta on goottilaishenkisen tyylikkyyden lisäksi asenne. Hän on niitä harvoja voimakkaita naishahmoja Disneyn sarjakuvissa, joten pakkohan hänestä on pitää.




26) Sarjis, jota kukaan ei arvaisi minun rakastavan: Misaho Kujiradou, Courtney Love & D.J. Milky: Prinsessa Ai. Todettakoon, että tämä musiikkia käsittelevä manga on ehkä poikkeavin pitämistäni sarjiksista. Syynä on mangalle ominainen visuaalinen sommittelu ja ruutujen käyttö tarinankerronnassa, mihin totuttelu tosin aluksi vaati hieman aikaa. Ja tietenkin Ain hahmo ja tämän asut!



27) Guilty pleasure -sarjis: W.I.T.C.H. Muistan elävästi, miten kyttäsin kirjastossa nuortenhyllyjen välissä, ettei kukaan ole lastenosaston sarjispuolella ja livahdin sinne hakemaan uusimpia W.I.T.C.H.-sarjiksia. Ja olin siis sarjan ilmestyessä noin parikymppinen. Käytän tätäkin sarjaa analyysiesimerkkinä sarjakuvakurssillani erityisesti dynaamisen ruutusommittelun osalta. Ja tottahan toki minullakin oli lempparini noista samaistuttavista päähenkilöistä. Se oli tietenkin Irma. (Mutta Hay Linillä on upein keijuasu erityisesti sen jälkeen, kun tyttöjen taika-asut kokivat muutoksen!)

28) Paras klassikkosarjis: Art Spiegelman: Maus. Toiseen maailmansotaan sijoittuva, Pulitzer-palkinnon saanut elämäkertaromaani on sarjakuvamaailman klassikko, jonka tulisi kuulua pakollisena yläkoulun historian tunneille. Eläinhahmojen käyttö etäännyttää historiallisista tapahtumista, mutta ei poista totuutta ihmiskohtaloista. Se koskettaa syvältä. Lue tämä.







29) Sarjakuva, jota uskaltaisin suositella kenelle tahansa: Tähän kysymykseen ei ole muita vaihtoehtoja kuin Don Rosan Roope Ankan elämä ja teot. Meille suomalaisille tärkeimpiä sarjiksia, kun olemme Aku Ankka -kansaa. Lisäksi teos sopii kokonaisuudessaan kaikenikäisille: siitä löytää tarinankerronnan huumaa, huumoria, historiallisia viittauksia ja koskettavia henkilökuvauksia ja -kohtaloita. Pitäisi olla kaikkien hyllyssä.






30) Parhaiten väritetty sarjakuva: Juan Díaz Canales & Juanjo Guarnido: Blacksad. Sarjakuva on kirjaimellisesti film noir -genreä, mutta väreissä. Guarnidon valon ja varjon käyttö on upeaa ja sarjakuvan tyyliin sopivaa. Vain Amarillo on tähän mennessä ollut visuaalisesti pettymys. Se on liian kirkas.






31) Paras suomalainen sarjakuva: Tove Jansson: Muumit. Tämäkin on oikeastaan se ainut oikea vastaus. Muumien maanläheinen filosofia (jota Pappa yllä olevissa ruuduissa tarjoilee), kaikki ne hahmot ja strippisarjakuvan tehokas kerronta tekevät Janssonin töistä merkittäviä. Lisäksi hän oli strippisarjakuvan uudistaja tuomalla mukaan välipalkit korvaavat kuvat. Muumit ovat instituutio, joka kuuluu yleissivistykseen.

* * * * *

Kiitän Avia tästä haasteesta. Todettakoon, että hän veikkasi listassani olevan seitsemän kohtaa ankoista. Se meni muuten alakanttiin.