21.1.2017

Tutkijablogihaaste, osa 9: Lemppari akateemisista journaaleista

Tutkijablogihaaste lähenee loppuaan. Pitänee piakkoin keksiä jokin uusi teema, jolla täyttää blogin hiljaisia hetkiä. 

Yhdeksäs kohta on siis lempparini akateemisista journaaleista. Tämä on vähän haastava kysymys, sillä väitöskirjani oli monografia, eli en koostanut sitä yksittäisistä artikkeleista. Olen julkaissut useita artikkeleita, mutta en journaaleissa. Ensimmäinen artikkelini on vasta tulossa piakkoin ilmestyvässä Fafnirin numerossa 4 / 2016. Se toinen, jonka piti ilmestyä ImageText-jounaalissa, hyllytettiin suureksi pettymyksekseni. Minun on siis hieman hankala nimetä lemppariani, joten puolueellisesti todetaan nyt pari ja vedetään röyhkeästi kotiinpäin.
 
Edellä mainittu Fafnir – Nordic Journal of Science Fiction and Fantasy Research, vertaisarvioitu monitieteinen lehti, jota julkaisee oma FINFAR-yhdistyksemme. Lehti erikoistuu tietenkin fantasian ja scifin tutkimukseen, joten on myös loistava lähde tutkimukselleni. Asiantuntevaa ja pätevää - ja hämmentävän kiivastahtista julkaisua (neljä kertaa vuodessa!). Parasta? Verkkojulkaisut saatavilla kaikille halukkaille ilman tilausta.

Kotiinvetoni, toimittamani Scandinavian Journal of Comic Art (SJoCA), joka myös on verkossa julkaistu, vertaisarvioitu journaali, jonka keskittyy sarjakuvien ja sarjakuvaromaanien tutkimukseen. Monitieteinen lehti on myös vapaasti saatavilla kaikille kiinnostuneille. SJoCA on elänyt haastavia aikoja toimituskunnan vaihduttua, emmekä ole vielä oikein päässeet kiinni julkaisurytmiin, mutta lehti elää ja on olemassa - tällä hetkellä noin kahden numeron vuosijulkaisutahdilla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti