26.11.2016

Tutkijablogihaaste, osa 8: Samaan aikaan vaihtoehtoisessa universumissa...

... mitä tutkisin siellä?

Tämä on helppo. Ainakin siinä mielessä, jos pohditaan vaihtoehtoista universumia sellaisena todellisuutena, joka olisi toteutunut, jos olisin valinnut eri polun tai vaihtoehdon tässä todellisuudessa.

Tutkisin Tähtien sodan naisfaneja.

Erään naisfanin eli allekirjoittaneen kirjahyllystä löytyy kaanonia ja vanhaa kaanonia.

Olen itse fanittanut leffasarjaa teinistä asti, enkä silloin vielä oikeastaan ollut törmännyt muihin tyttöihin, jotka olisivat hurahtaneet Star Warsiin niin pahasti kuin minä. Osasyynä saattoi olla se, että asuin korvessa ja Internet ei ollut niin iso juttu vielä silloin. Kun pääsin yliopistoon, pohdin vakavissani, että tekisin graduni Tähtien sodasta ja nimenomaan fanitutkimuksen kannalta, eli tutkisin naispuolisten fanien käyttäytymistä ja fanitustapoja. (Näin hienosti en sitä tosin vielä silloin olisi osannut muotoilla.) Muistan löytäneeni jopa yhden artikkelin, joka käsitteli asiaa. En yhtään kriiseillyt siitä, ettei aihe olisi sopinut yleisen kirjallisuuden pääaineeseeni. Se olisi ollut sen myöhemmän ajan murhe.

Nämä fuksivuoden suunnitelmat sotki kuitenkin Petri Hiltunen, jonka luennon jälkeen osasin vain ajatella Don Rosan ankkoja. Sille tielle jäin. Mutta Tähtien sota on edelleen rakas ja olen ihan pikkaisen harmissani, etten ole tällä hetkellä Helsingissä Hothconissa muiden kaltaisteni fanien kanssa hakemassa nimmaria Boba Fettiltä. Niisk.

Mutta - kaikki on mahdollista. Mikäli hankkeemme saa rahoitusta, voin vielä päätyä tähän pieneen haaveeseeni fanitutkimuksesta. Siinä olisi tuulahdus nostalgiaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti