19.1.2016

UUSI KURSSI: Sarjakuvatyöpajaa nuorille Jyväskylän Veturitalleilla



Piirrä itsesi maailmaan! Sarjakuva luovana menetelmänä

Torstaisin 28.1.–17.3.2016 klo 18.30-20.00 (2 t), huom. ei kontaktiopetusta viikolla 6!
Paikka: Veturitallit
Toivottu osallistujamäärä: 3-8 henkeä, suljettu, luottamuksellinen ryhmä

Sarjakuva tarjoaa luovan välineen käsitellä esimerkiksi omaelämäkerrallisia asioita kuvan ja tekstin yhteistyön avulla. Se on kasvattanut suosiotaan erityisesti blogien kautta. Tällä kurssilla perehdytään sarjakuvaan ilmaisumuotona ja käydään läpi teoriaa aina sarjakuvan kerronnasta merkkikieleen erilaisten konkreettisten esimerkkien kautta. Lisäksi tutustutaan myös sarjakuvabloggaamiseen. Kurssin päätavoitteena on tuottaa oma, pituudeltaan vapaa sarjakuva itse valitusta aiheesta. Kurssi ei vaadi pohjatietoja eikä tavoitteena ole tarjota opastusta piirustustekniikoihin: jokainen voi työstää sarjakuvaansa haluamallaan tyylillä ja tavalla, sillä kaikki osaavat piirtää.

Sarjakuvan tekemisen ohessa kurssilla herätellään luovuutta myös erilaisten lyhyiden piirustus- ja kirjoitusharjoitusten myötä ja hyödynnetään sarjakuvablogit.com-sivustolle luotua kurssiblogia. Kurssiin kuuluu myös pari laajempaa kotitehtävää, joista toinen tehdään opetuksesta vapaalla viikolla.

Kurssille ei ole osallistumismaksua.

Ilmoittautumiset kurssin ohjaajalle, FT Katja Kontturi, puh. 040 8053546, katja.j.kontturi(at)jyu.fi.

Kurssi kuuluu osaksi Euroopan Sosiaalirahaston (ESR) rahoittamaa Näkymättömät – nuorten digitarinat -hanketta, joka tukee nuorten osallisuutta ja tarjoaa areenan oman tarinan esittämiseen.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti