6.2.2015

Ankallisaarteita - Aku Ankka -näyttely Jyväskylän yliopiston kirjastossa

Yhteistyössä Vanhan Kirjan Talven kanssa Jyväskylän yliopiston kirjastossakin tapahtuu. Toisen kerroksen Ex Libris -tilassa on nähtävillä Ankallisaarteita-niminen Aku Ankka -näyttely. Näyttely avautui eilen Runebergin päivänä ja on nähtävillä 31.3. saakka. 

Onnistuin käväisemään sattumalta juuri avajaispäivänä katsastamassa pienen näyttelyn. Kuuntelin musiikkia kaikessa rauhassa ja tutkailin vitriinejä, kunnes pääsin näyttelyn vasempaan reunaan.
Päästin suustani jonkin omituisen äänen, jonka volyymista minulla ei kuulokkeitteni takia ollut mitään havaintoa: vitriinissä komeili oma väitöskirjani. Hihittelin hieman innoissani ja heiluin siinä kuin mikäkin höntti. Ja pääsin kommentoimaan asiaa näyttelyn vieraskirjaan aivan ensimmäisenä.

Vitriineissä esillä niin Kari Korhosta kuin Don Rosaakin sekä suosittuja murrealbumeja.
Harvinaisuuksia
Sukupuu, Barksin koottuja ja... ylähyllyllä tutkijan tuotos!
Siinähän se napottaa.
Vieraskirjamerkinnästä unohtui vain päivämäärä. Ehkä käyn lisäämässä sen myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti