Viime keskiviikon (1.10.) genreluennollani pyörähti Jyväskylän ylioppilaskunnan lehden Jylkkärin päätoimittaja, valokuvaaja ja kaksi eksyneen näköistä fyysikkoa. Tarkoituksena oli tutustuttaa järvellä toisistaan erotetut humanistit ja luonnontieteilijät toistensa aloihin vierailemalla fysiikan ja kirjallisuuden oppiaineen luennoilla. Ja yllättäen sitä päädyttiin minun sarjakuvaluennolleni. Kiltisti ja hiljaa ne siellä nurkassa istuivat, kun eivät oikein muualle mahtuneet ja tutkivat underground-sarjiksia, supersankareita ja Aku Ankkoja samalla tavalla kuin luennolle normaalisti kuuluvat humanistit. Viittailivat jopa välillä, kun kyselin, kuka on mitäkin mieltä mistäkin genrestä. Kati Kovácsin Karu selli taisi olla pojille suurin järkytyksen aihe, vaikka tunnilla käytiin läpi muun muassa Tom of Finlandia.
Artikkeli löytyy nyt Jylkkärin kotisivuilta sekä paperilehdestä.
Ja siihen, ettei sarjakuvaluennoista ole käytännön hyötyä elämässä: kuvanlukutaito ja medialukutaito? Sarjakuviin voi sisältyä sellaisia piilomerkityksiä, parodiaa ja pahimmassa tapauksessa propagandaa, joten henkilön, joka ei ymmärrä sarjakuvan merkkikieltä saati muita kerrontatapoja, on hankala ymmärtää sen välittämää viestiä.
Mutta eipä sillä: viime vuonna samaisen kurssin jälkimainingeissä kuulin laitoksen palautepäivän jälkeen, että joku oli ollut aivan pöyristynyt siitä, että tällaistakin opetetaan kirjallisuuden oppiaineessa.
Millähän vuosikymmenellä sitä eletään?
Turhaan ne ylioppilaskokeiden tekijätkin sinne äidinkielen ylioppilaskokeisiin ovat kahtena peräkkäisenä keväänä sarjakuva-analyyseja tunkeneet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti