20.9.2014

Sanoja seminaarissa, sarjakuvia festivaaleilla

Lahdesta pongattua katutaidetta
Päivitykseni ovat myöhässä ja perusteluksi riittää yksi sana: väitöskirja. Viimeisiä viedään, kohta on varmaan tiedossa jo alustavia päivämääriäkin. (Alustavia, koska kaikki riippuu muiden aikatauluista ja byrokratiasta.) Sivumäärä ainakin on jälleen kasvanut ja kokonaisuus parantunut - tai ainakin selkiytynyt.
Viikolla 36 tapahtui vaikka sun mitä kiireistä. Olin torstain ja perjantain 4.-5.9.2014 Lahdessa, jossa järjestettiin kutsuseminaari "Sanat työssä" kirjailijoille ja sanataideohjaajille. Seminaarissa minua kiinnostivat erityisesti teemat sanataiteen integroimisesta työelämään ja terveydenhoitoalaan. 
Saavuin Lahteen torstaina aamujunalla vähin yöunin ja vein matkalaukkuni Patria Hosteliin, joka toimi yöpymispaikkanani. Sen sijainti oli varsin kätevä ja palvelu pelasi erinomaisesti, vaikka netin varauslomake ei toiminutkaan. Mutta sähköpostilla huonevaraus onnistui ongelmitta. Pienenä ihanana yksityiskohtana mainittakoon, että huoneiden ovinumerokyltit olivat Lewis Carrollin Liisa Ihmemaassa -teemaisia. (Omassani oli teekutsut.)

Seminaarin järjesti Helsingin yliopiston alainen koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia ja se pidettiin Lahden aikuiskoulutuskeskuksessa. Kaksipäiväisen seminaarin teemana olivat siis työ ja hyvinvointi. Kahdeltatoista alkanut seminaari lähti liikkeelle Turun yliopiston professori Marja-Liisa Honkasalon esitelmällä "Miten tutkia sanataiteen ja hyvinvoinnin välisiä yhteyksiä?", jossa puhuttiin paljon muun muassa taiteen terapeuttisuudesta, mitä omassa koulutuksessanikin on tullut esille. Ongelmaksi koettiin sen, miten taiteen tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta voidaan mitata. 

Päivän toista teemaa, "Mitä työssä tarvitaan?", lähestyttiin kahden erilaisen puhujan voimin. Nokia Solutions and Networksilta tullut Tomi Niskakoski esitteli tapoja, joilla sanataidetta voitaisiin tuoda mukaan työelämään: olisi löydettävä se tarve, mikä yrityksellä on ja tarjottava palveluja mahdollisen ongelman ratkaisuun. Yhteisen kielen löytäminen on ehdottoman tärkeää taiteen ja työelämän integroinnissa. Niskakoski tarjosi myös päivän mieleenpainuvimman esimerkin, meidän kaikkien vihollisen: gorilla-syndrooman. Kun joukon gorilloja opettaa siihen, että lähestyessään tikkaita ja niiden päällä roikkuvia banaaneja ne saavat kylmän vesisuihkun, ne rankaisevat joukkoon tulevaa uutta jäsentä heti tämän yrittäessä tikkaille. Vähä kerrallaan kaikki joukon gorillat korvataan uusilla, jolloin kaikki tilassa olevat gorillat välttelevät tikkaita, mutta kukaan niistä ei tiedä miksi. Koska "näinhän meillä aina on tehty..."
Toisen näkökulman työhön tarjosi Diakonialaitoksen Tiina Mäkelä, joka kertoi esimerkein, miten he ovat pyrkineet muokkaamaan palveluasunnoista ja hoitokodeista enemmänkin koteja kuin kodinomaisia tiloja ja kuinka he ovat käyttäneet taidetta apunaan tekemään ikäihmisten arjesta mielekästä.

Seminaarin ensimmäinen päivä päättyi kahteen työpajaan: Tarinoita työelämän tulevaisuudesta ja Terveyttä tarinoista. Menin jälkimmäiseen, koska sanataiteen terapeuttiset mahdolliset kiinnostivat luovuusterapiakoulutukseni takia huomattavasti enemmän. Työpajaa ohjanneet Niinat Hakalahti ja Repo pistivät meidät pohtimaan, miten sanataidetta voisi tuoda mukaan esimerkiksi hoitotyöhön ja terveydenhuoltoalalle ylipäätään. Pienissä ryhmissä kokosimme yhteen ideoita, ajatuksia ja villejä heittoja, mitä sanataide voi antaa ja millä tavalla esimerkiksi vanhusten hoidossa. 
Kaikkein antoisinta oli kuitenkin saada paljon tehtäväesimerkkejä, joita pääsimme kokeilemaan käytännössä myös itse. Oma ryhmäni kuunteli Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja-romaanin alun ja antoi sitten tulla arkipäiväistä avautumista tuutin täydeltä aloituksella "Kyllä minä niin mieleni pahoitin". Pääsin sitten raapustamaan puolitoista sivua väitöskirja-angstia ja tuntui muuten hyvältä.

Perjantaina seminaari jatkui heti yhdeksältä tarjotulla aamukahvilla, jonka jälkeen purimme työpajoissa tulleita huomioita. Sitten lavalla päästettiin kirjailija-ohjaaja-näyttelijä Juha Hurme, joka puhui aiheesta "Kaikki työ on luovaa työtä". Hurmeen esitys koostui filosofisista anekdooteista, joissa hän kokosi yhteen omaa otsikonmukaista filosofiaansa siitä, että kaikki työ on luovaa työtä, ja miten ikävää on, kun nyky-yhteiskunta pakottaa ihmiset yksipuolisuuteen ja valitsemaan oman tulevaisuutensa ja ammattinsa todella varhain. Hurme kertoi tehneensä parhaillaan 12 eri ammatin töitä yhden vuoden aikana. Olisi huikeaa kyetä elättämään itsensä erilaisilla luovilla projekteilla ja keikkatöillä, mutta tässä maailmantilassa se on kyllä äärimmäinen poikkeustapaus...

Päivän toinen puhuja oli tutkija Ulla Vanhatalo, joka esitteli NSM-nimistä teoriaa otsikolla "Miten sanot sen, mitä todella ajattelet. Natural Semantic Metalanguage sanojen seittejä purkamassa". Hänen teoriansa herätti todella paljon keskustelua ja väittelyä, sillä sen mukaan kaikki asiat voidaan selittää noin 64 alkusanalla useissa maailman kielissä. Tätä on tutkittu 40 vuotta akateemisella tasolla ja sovellus yleisökäyttöön on kuulemma tekeillä. Teorian tarkoitus on lisätä ymmärrystä ja auttaa selvittämään sekä omia ajatuksia että sanan valtaa. Käytännössä tämä 64 sanan lista auttaa selittämään nimenomaan abstrakteja asioita kuten "rakkaus" eikä niinkään konkreettisia esineitä, kuten esimerkiksi sanaa "kahvikuppi".
Perjantaipäivän runouden tulos
Testasimme väitettä käytännössä ja yritimme selittää 64 alkusanalla lauseita "Minä annan sinulle anteeksi" ja "Me välitämme työntekijöistämme". Loppujen lopuksi näistä selityksistä tuli ihan naurettavan pitkiä, kun kaikki sanat purettiin osiin ja kirjoitettiin auki mahdollisimman yksinkertaiseen muotoon.
(Tuli myös pohdittua, miten pitkäksi väitöskirjani venyisi, jos kokeilisin tällä teorialla avata omaa metodiani...)

Seminaari päättyi yhteiseen Sanat ja taide työssä -työpajaan, jonka veti sanataideohjaaja ja kirjailija Päivi Haanpää. Teimme paljon erilaisia kirjoitusharjoituksia ja meille esiteltiin harjoitusten sovellusmahdollisuuksia. Lopuksi kirjoitimme tajunnanvirtaa tästä hetkestä, alleviivasimme sieltä olennaisimman huomion, jonka halusimme jakaa myös muille, ja koostimme ryhmissä niistä yhdessä runon.
Lopuksi kirjoitimme seminaarista palautetta ja keskustelimme jatkosta ja meidän alan ihmisten yhteisestä tietopankista ja seminaarin sisällöistä.

Kokemuksen voisi päättää Cesar A. Cruzin anekdoottiin: "Art should comfort the disturbed and disturb the comfortable."

Sarjakuvafestivaalin virallinen maskotti, Säihkyturpa
Seminaarin jälkeen suuntasin suoraan Helsinkiin, jossa odotti sarjakuvafestivaalit. Aina aiempina vuosina minulla oli aina jotain muuta menoa, enkä ollut päässyt festivaaleille, joten tämä vuosi oli elämäni ensimmäinen Helsingin sarjisfestareilla. En tullut paikalle niinkään ohjelman takia, vaan yleisön tunnelman, ihanien sarjakuvien ja pienlehtitaivaan. Suunnitelmani ostaa valtavia määriä sarjakuvia kariutuivat kuitenkin siihen, että reissubudjettini meni suurilta osin syömiseen ja matkustamiseen, mikä oli aivan liian tylsää.

Vietin festareilla hyvän ystäväni (ja kaltaiseni sarjisintoilijan) kanssa pääosin lauantaipäivän, mutta piipahdin paikalla myös sunnuntaina ennen bussini lähtöä. Ehdin kuunnella hieman yhdeltä alkanutta  "Tom of Finland: Sarja kuvia -teosesittelyä" ja Tuula Karjalaisen Tove Jansson -esittelyä Muumeista ja taiteilijasta itsestään. Minulta meni myös reilu tuntinen Kiasman kahvilassa, jossa haastattelin Isä-sarjakuvan tehnyttä Hanneriina Moisseista oman luovuusterapiakoulutukseni lopputyötä varten. Haastattelukokemus oli varsin voimakas ja sain huikeasti materiaalia sarjakuvia käsittelevää työtäni ajatellen.

Sunnuntaina kävin katsastamassa Tom of Finland -näyttelyn MUU-galleriassa (yritin sinne jo lauantaina, mutta en tietenkään osannut katsoa gallerian aukioloaikoja oikein ja myöhästyin). Näyttely oli harmittavan pieni, mutta sarjakuvat olivat tyylikkäästi esillä luonnoksineen ja Mari Kasurisen My Little Tom of Finland -jättiponi oli huikea. Jos minulla olisi ollut ylimääräinen pari tonnia taskussa, olisin ehkä himoinnut sitä. (Tai sitten huomattavan useita sarjakuvia...) Myös eräästä sarjakuvasta koottu videopätkä oli varsin onnistunut.
Sunnuntaina pääsin kuuntelemaan myös Tuuli Hypénin haastattelua hänen uudesta lastenkirjastaan.

Eniten olisin viihtynyt pienlehtitaivaassa juttelemassa nuorten taiteilijoiden kanssa, mutta ujostelin liikaa jäädä palloilemaan tiettyjen pöytien ympärille (PÖLLÖJÄ, ihania pöllöjä!), kun ei kuitenkaan ollut varaa ostaa kaikkea kivaa.
Harmittavasti onnistuin missaamaan niin Wolf Kankareen, jonka upean teoksen Kettujumala palelee lähdin ostamaan, kuin Heta Happosen, jonka kaunis pienlehti jäi rahanpuutteen takia ostamatta. Sain kuitenkin lopulta hankittua ensimmäisen Mad Tea Partyn ja siihen nimmarin ja piirroksen ihanalta Tealta itseltään. En tiedä, kumpaa ujostutti enemmän...
Siinä ostokseni itse asiassa olivat - paitsi tietenkin piti ostaa myös ommeltava Säihkyturpa-hihamerkki, jonka pistän vielä reppuuni tässä joku päivä.
(Ja pari Nemi-albumia piti tuoda kaverille, mutta that was it...)

Viikonlopun hilpeimpiin asioihin kuului se hetki, kun piipahdin ensimmäistä kertaa yhdelle pienlehtiteltalle, missä mainostettiin Oulun sarjakuvafestivaaleja ja siellä mainostanut nainen hihkaisee: "Hei, mä tunnen sut! Sähän oot Kontturin Katja! Sä teet Rosasta väitöskirjaa!"
Maineesta on näköjään hieman hyötyä, kun jäin sitten oululaisten kanssa suustani kiinni ja päädyttiin yhdessä suunnittelemaan huikeita ideoita ensi vuoden Oulun sarjisfestareille...

Ja lopuksi vähän kuvaspämmiä tapahtumasta:
Tom of Finland -paneeli ja irstaita lauluja

Tove Janssonin taidetta
Tuuli Hypén ja kettuviehtymys
Allekirjoittaneen omakuva
Tyylikkäin festarivieras
Köyhän ostokset

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti