6.4.2014

"Se on siinä!" kuten Mertaranta sanoisi


© Disney (Rosa 2001, s.11.)
Viime aikoina olo on ollut hieman tuon Karhukoplan jäsenen kaltainen. Puristuneena valtavan lähdemateriaalin väliin etsimässä lisätietoa, tarkastamassa olemassaolevia faktoja ja kasaamassa yhteen viimeisteltyä lähdeluetteloa.
Väitöskirja kävi ohjaajien esi-esitarkastuksessa viikolla 13. Se tarkoitti sitä, että he lukivat erityisesti johdannon, päätännön ja kriittisimmät palat teoriaosuudesta ja antoivat minulle siitä palautetta. Ehdin siinä odotellessa ottaa hieman rennosti, osallistua taiteen perusopetuksen järjestämille Taidekarnevaaleille oppilaideni kanssa ja piipahtaa Tampere Kuplii -sarjakuvafestivaaleilla.

Tämä viikko on kuitenkin mennyt sitten siinä hätäpaniikissa. Mieliala on mennyt ylös ja alas ja välillä suoranainen epäusko on vallannut mielen - tuleeko tästä nyt oikeasti yhtään mitään? Ohjaajien kirjalliset palautteet ja korjausehdotukset olivat kuitenkin alun pelkotiloista huolimatta lähinnä pintapuolisia, tiivistäviä ja tekstin lukuasua selkeyttäviä, joten tällä hetkellä kaikki tuntuukin ihan hyvältä tuon alkuviikon paniikkiin verrattuna.

Yksi viikon ahdistuksen aiheuttajia oli väitöskirjassa käyttämäni termi "taskumaailma", josta ohjaajani pitivät kovin ja halusivat tietää, mistä sen olin ottanut.
Tietenkin sillä hetkellä tajusin, etten minä paukapää ollut muistanut kirjoittaa sitä ylös. Siinä sitten kaiveltiin pari science fiction -antologiaa lävitse hiki hatussa, etsittiin Google Bookseista sanahaulla, eikä mitään löydy. Mutta Google pelasti kuitenkin tilanteen: Olin koko ajan hakenut väärää termiä "pocket world" - kyseessä oli "pocket universe", jonka olin sitten suomentanut itse taskumaailmaksi.
Mitä tästä opimme? Kirjoittakaa, hyvät tutkijat, nyt ihmeessä kaikki lainaamanne termit lähteineen ylös johonkin, ettei viimeistelyviikolla tule julmettua ketutusta.

Tiistaina 1.4. oli tiedekuntaneuvoston kokous ja koska virallinen pöytäkirja julkaistiin vasta myöhemmin, se ei voi olla aprillipilaa. Tässä suora lainaus:
"Oppiaineen pääedustaja, professori Raine Koskimaa ehdottaa, että FM Katja Kontturin nykykulttuurin tutkimuksen väitöskirjakäsikirjoituksen Ankkalinna – portti kahden maailman välillä. Don Rosan Disney-sarjakuvat postmoderneina fantasiasarjakuvina esitarkastajina tulisivat toimimaan yliopistonlehtori, FT Merja Polvinen (Helsingin yliopisto) ja FT Karin Kukkonen (Turun yliopisto). Tutkimuksen ohjaajana on toiminut yliopistotutkija Urpo Kovala.

Päätös: Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti."
Perjantaina tein viimeiset korjaukset väitöskirjaan, pistin metodistani kasaan jonkinlaisen kivan pirtsakan kaavion päätäntöön liitettäväksi ja yritin puristaa lähes 80 megan tiedostoa pienemmäksi. Nyt se on PDF ja pakattu ja siltikin liki 14 megaa. Onnistuin tunkemaan sen sähköpostin liitetiedostoksi ja laittamaan yliopistomme plagiaatintunnistusohjelmaan. Juuri tänä aamuna ohjaajani laittoi sitten viestiä, että pitkän raksutuksen jälkeen vekotin oli löytänyt 1 % verran samankaltaisuuksia (eli käytännössä ne suorat lainaukset, joita ohjelma ei tunnista), joten lupa tutkimuksen lähettämiseen esitarkastukseen on nyt saatu virallisesti.

Ja miten homma etenee?
Vien huomenna maanantaina PDF:n tiedekunnan kansliaan tikulla, koska se ei todennäköisesti normisähköpostiin mahdu. Tiedekunta postittaa kummallekin esitarkastajalle omat kopiot ja heillä on sovitun aikataulun mukaan reilu kuukausi aikaa lukea ja kommentoida tutkimustani. Lausunnot tulevat tiedekunnalle, joka lähettää ne edelleen minulle. Minulla on puolestaan oikeus tehdä esitarkastajien ehdottamat muutokset tai jättää ne tekemättä sekä kirjoittaa heille vastine, jossa kerron tekemistäni valinnoista.

Joko tiedekuntaneuvoston kokouksessa 27.5. tai ehdottoman viimeistään 10.6. olisi sitten tarkoitus hakea väittelylupaa.

Paljon (hyviä) asioita on siis tapahtunut tässä parin viikon sisään. Todettakoon vielä lopuksi, että minua pyydettiin myös yhdeksi Scandinavian Journal of Comic Artin eli SJoCAn neljästä uudesta päätoimittajasta. Julkaisu on elänyt hiljaiseloa jo pitkään ja uuden toimitustiimin pitäisi pistää hommat rullaamaan. Tällaisesta kunniasta (ja CV-meriitistä) ei tietenkään voinut kieltäytyä, joten siellähän se naama nyt sitten komeileekin osana Editorial Staffia.

Ensi viikolla pidän hieman pientä lomaa, teen pikavisiitin Helsinkiin VR:n tarjouslipuilla, tapaan tuttuja, ostan vähän sarjakuvia ja toivottavasti ehdin piipahtamaan myös Ateneumissa katsastamassa Tove Janssonin näyttelyn.

2 kommenttia:

  1. Oletko kenties Rosaa menossa tapaamaan? Mikäli näin tapahtuu, voisin tulla repimään hihasta ja vaihtamaan muutaman sanasen - mikäli et tällaisesta toiminnasta pahastu. :)

    VastaaPoista
  2. Joo, sellainen oli suunnitelmissa. :) Vielä ei vain ole varmistunut, missä vaiheessa hän ehtisi lounaalle tai kahville. Mutta olen varannut keskiviikolle ja torstaille aikaa tapaamista varten. Julkistamispäiväksi eli perjantaiksi en valitettavasti voi jäädä, sillä minun on oltava jo takaisin Jyväskylässä silloin.

    Mutta en pane pahakseni, että tulisit moikkaamaan, jos satutaan vastakkain. :)

    VastaaPoista