17.10.2013

Suomen science fiction- ja fantasiatutkijat järjestäytyivät!

Seuraava tiedote lainattu suoraan Jyväskylän yliopiston nettisivuilta:

Suomen science fictionin ja fantasian tutkijat ovat perustaneet akateemisen yhdistyksen lajityyppien tutkimuksen ympärille. Suomen science fiction- ja fantasiatutkimuksen seura ry:n tehtävänä on edistää monitieteistä ja monialaista tieteiskirjallisuuden ja fantasian tutkimusta Suomessa.
Samalla yhdistys perustaa neljä kertaa vuodessa ilmestyvän akateemisen vertaisarvioidun tiedejulkaisun Nordic Journal of Science Fiction and Fantasy Research, jonka tarkoituksena on yhdistää kentän pohjoismainen tutkimus. Julkaisun toimituskuntaan kuuluu toistaiseksi jäseniä Helsingin, Göteborgin, Tampereen, Oulun, Jyväskylän, Tilburgin, Uppsalan ja Turun yliopistoista.

– Vaikka meillä on vahvat perinteet tieteis- ja fantasiataiteen tutkimuksesta, ala on tähän asti järjestäytynyt vain epävirallisesti. Meillä on kansainvälisesti huomattavan korkealaatuinen ja aktiivinen tutkimuskenttä, mutta tutkijoilla ei ole ollut juuri mahdollisuutta julkaista tutkimuksiaan pohjoismaisella tasolla – alan artikkelit ovat hajaantuneet ympäri maailmaa alan julkaisuihin, joihin suurin osa täkäläisestä tutkijoista ei pääse käsiksi, toteaa uuden julkaisun päätoimittaja Jyrki Korpua.
– Myös Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa painitaan samojen ongelmien kanssa, joten tarve pohjoismaiselle tieteelliselle julkaisulle on todella voimakas. Toimituskunta on alansa huippua ja erittäin kansainvälinen, ja tähtäimessämme onkin nostaa alan pohjoismainen tutkimus merkittäväksi osaksi kansainvälistä kenttää.
Scifi- ja fantasiatutkimus on kansainvälisesti monialaista ja laajapohjaista. Alan verkostot ovat perinteisesti huomattavan järjestäytyneitä, ja konferenssit tapaavat keskittyä tutkimuksen yksittäisiin osa-alueisiin. Suomen tutkijaverkosto pyrkii päinvastaiseen – tarkoituksena on kerätä saman akateemisen sateenvarjon alle kentän koko kirjo. Tutkijaverkosto avaakin ovensa niin kirjallisuuden, sarjakuvien, elokuvan kuin muiden taiteiden tutkimukselle.

Fantasian ja scifin tutkimuksella on Suomessa poikkeuksellisen vahvat juuret: vuosittainen Finfar-konferenssi on jatkunut jo viisitoista vuotta. Tutkijaverkosto on tehnyt tiivistä poikkitieteistä yhteistyötä ulkomaisten konferenssien ja tutkimusverkostojen kanssa. Monitieteistä tutkijaverkostoa on yhdistänyt erityisenä yksikkönä Jyväskylän yliopiston Nykykulttuurin tutkimuskeskus.
– Kattomme on korkealla ja seinät laveat. Scifin ja fantasian tutkimus ei ole vuosikausiin rajoittunut kirjallisuuteen, ja muilla taiteenlajeilla on merkittävä osansa tutkimuksessa. Akateemisesti katsoen tieteis- ja fantasiataiteen tutkimus on varsin poikkitieteellistä, ja juuret voivat pureutua useisiin teoreettisiin viitekehyksiin ja malleihin, Korpua jatkaa.

Lisätietoja:
  • Jyrki Korpua, päätoimittaja, jyrki.korpua (at) oulu.fi
  • Mika Loponen, tiedottaja, mika.loponen (at) helsinki.fi
  • Urpo Kovala, Suomen science fiction- ja fantasiatutkimuksen seura ry:n toiminnantarkastaja, urpo.k.kovala (at) jyu.fi
*****
Allekirjoittanut oli mukana tutkijoiden ensimmäisessä kokouksessa Tampereella 28.9., vaikka ei kesällä pidetyssä perustamiskokouksessa ollutkaan läsnä. FINFAR-aktiivina jo muutaman vuoden pyörineenä olen äärimmäisen onnellinen, että homma pistettiin virallisiin kansiin. 
Ja niin, arvatkaa, kuka tuolla on ollut se sarjakuvaedustaja? 

2 kommenttia:

  1. Pidän päätoimittajavalintaa ehdottoman onnistuneena, hyvä Jyrki! =) Pitääkin palailla asiaan, jahka olen saanut harharetkeni Tampereen yliopiston luonnontieteellisessä tiedekunnassa (informaatiotutkimus ja interaktiivinen media) päätökseen, ja pääsen aloittelemaan väitöskirjaani.

    VastaaPoista
  2. Täytyy itsekin sanoa, että oli jo aikakin. :) Innostuneena odotan yhdistyksen toiminnan käynnistymistä ja eritoten ensimmäistä julkaisua. Tulee varmaan olemaan täynnä mielenkiintoista materiaalia. (Tosin näillä näkymin ei vielä omia tuotoksiani.)

    VastaaPoista