Viime viikon alussa käväisin lyhyellä visiitillä Uppsalan yliopistossa järjestetyssä symposiumissa, jonka teemana oli Time & Space spekulatiivisessa fiktiossa. Heitin vähän puolihuolimattomasti sinne abstraktin, jossa ehdotin puhuvani Milla Magian maagisen aikamatkustuksen ongelmista Rosan sarjakuvassa "Of Ducks and Dimes and Destinies" eli "Ensilantin tarinassa".
Jostain syystä (liekö ollut kiire ja stressi kaikesta muusta mahdollisesta) valmistautumiseni jäi hieman puolitiehen, mikä sitten kostautui häpeällisen huonolla esityksen päätännöllä. Hermostuneisuus oli myös suuri.
Muutenkin lähdin Ruotsiin hieman huonosti valmistautuneena, vaikka olin printtaillut karttoja, selvittänyt aikatauluja kymmeneen kertaan sekä tietenkin ostanut lentoliput ajoissa ja varannut hostellinkin pariksi yöksi. Koska reissu oli kuitenkin lyhyt, päätin lähteä pelkällä käsimatkatavaralla (osittain myös siksi, koska lentoyhtiö olisi tahtonut matkalaukusta lisämaksua) ja tämän vuoksi jätin myös läppärin suosiolla kotiin.
Ensimmäinen virhe.
Pitäisi muistaa, että jos jätät esineen X kotiin, tarvitset sitä aivan takuuvarmasti. Erityisesti siksi, koska hostellissa olisi ollut wifi, eli olisin päässyt esimerkiksi tarkastamaan sähköpostit ja huomaamaan, että netissä ollut Symposiumin paikka oli väärä, enkä näin ollen olisi harhaillut viittätoista minuuttia kampuksen väärässä rakennuksessa.
Tai että olisin voinut tarkastaa aamubussien aikataulut, etten olisi panikoinut, monenko bussiin sitä pitää nousta, että olisi Arlandassa ajoissa, jos vaikka sattuisi niin, että Norwegian Airin lähtöselvitysautomaatit olisivat epäkunnossa - kuten ne sitten olivat.
Kaikesta sähellyksestä huolimatta reissusta selvittiin hengissä, enkä ollut edes myöhässä mistään. Mitä tästä opimme?
Valmistaudu esitykseen hyvin - ihan sama missä se on ja miten hyvin luuletkaan aiheen osaavasi.
Pidä se läppäri mukana, kun et kerta ole vielä älypuhelinaikaan suostunut siirtymään.
Saavuin Uppsalaan maanantaina illalla bussilla, ja pienen harhailun jälkeen onnistuin löytämään Uppsala Vandrarhem-nimisen hostellini. Kaupungissa on kaksi vandrarhemiä, omani oli se, joka sijaitsi kauempana bussi/juna-asemasta. Olin päättänyt kovasti pärjätä pelkällä ruotsilla ja onnistuin maanantai-illan aikana hoitamaan vastaanotossa käytännön asiat, ostamaan itselleni aamupalan ja selvittämään, että lähden aivan liian aikaisin keskiviikkoaamuna pois.
Huone oli varsin tilava (kahdelle hengelle tarkoitettu) ja siellä oli mm. televisio. (En ikinä katso matkoilla televisiota, joten en ymmärrä, miksi niitä pitää huoneisiin tunkea.) WC- ja suihkutilat olivat käytävällä, mutta sattuivat olemaan aivan huonettani vastapäätä, joten käytävillä ei tarvinnut aamulla harhailla puolipukeissa.
Hostellin naapurissa, samassa rakennuksessa, oli myös pieni ravintola-pitseria, josta kiitin tuuriani kovasti, sillä myöhäinen lämmin ateria kruunasi koko päivän. Täälläkin onnistuin pärjäämään ruotsilla ja tilaamaan kerrassaan mainion lohimedaljongin paahdetuilla katkaravuilla ja herkkusienillä. Epähuomiossa tosin tilasin kivennäisvettä, koska en ikinä muista tätä kulttuurieroa Suomen ja muiden maiden välillä.
Hätäinen tekstari hyvälle ystävälle kertoi myös, että lasku on ruotsiksi "en räkning". Miten tuollaista nyt muistaisi?
Aamulla hyvän perusaamiaisen jälkeen harhailin pienessä tihkussa kaupungin halki yliopiston alueelle.
Symposium pidettiin siis 23.4. Uppsalan yliopistossa kampus Blåsenhusissa, jonne pikaisen infoselvityksen jälkeen onnistuin löytämään. Enkä edes myöhästynyt tilaisuuden avauksesta.
Meitä suomalaisia oli paikalla kunnioitettava määrä ja olikin mukavaa tavata tiettyjä kasvoja, joiden nimet lähinnä olivat tuttuja tietyistä fantasia-/SF-piireistä.
Symposium alkoi yhdeksältä ja kesti aina viiteen asti. Esitysten välissä meille oli varattu kahdet kahvitarjoilut ja lounas, jonka symposiumin mahtavat järjestäjät meille kustansivat.
Ohjelma oli erittäin SF-painotteinen - luonnollisesti, kun puhutaan spekulatiivisesta fiktiosta. Yksi puhuja oli jäänyt pois, mikä oli harmi, koska hänen aiheensa oli yksi mielenkiintoisimmista. Se olisi käsitellyt Arkady and Boris Strugatskyn teoksia, mm. Roadside Picniciä, joka on minulle tuttu lähinnä Stalker-roolipelistä. Myös William Gibsonin Necromancer oli edustettuna, vaikkakin esitys lähinnä kuvasi teoksen hahmoja menemättä sen syvempään analyysiin.
Olen tullut siihen tulokseen, että minun pitää lukea Necromancer uudestaan, tällä kertaa englanniksi, koska suomennos on vaan niin kamala, että se vei ilon tarinasta.
Kaikista mielenkiintoisin esitys oli kuitenkin Jerry Määtän kuvaus postapokalyptisissä elokuvissa esiintyvistä raunioista, jotka ilmentävät kulttuurin ja ihmiskunnan rappeutumista ja niistä voi nähdä ajan ja tilan muutoksen eri tavoin.
Oma esitykseni oli pistetty aivan viimeiseksi ja yritin kovasti pitää jo väsynyttä porukkaa hereillä. Luulen, että onnistuin siinä, koska sain kuitenkin paljon kommentteja ja kysymyksiä. Koska symposium oli avoin myös yliopiston opiskelijoille, paikalla oli myös useita Don Rosan tuntevia henkilöitä tutkijaporukan ulkopuolelta. Tiesin, että Ruotsissakin on Ankka-faninsa, mutta ulkomailla on aina pakko selvittää, kuinka moni yleisöstä tuntee Rosan. Suomessa sitä ei enää tarvitse erikseen kysellä.
Puhuin siis maagisen aikamatkailun ongelmista, jotka "Of Ducks and Dimes and Destinies" -sarjakuvassa ilmenevät niin, että vaikka Milla yrittää aktiivisesti muuttaa mennyttä, hän ei voi vaikuttaa historiaan, joka pyrkii seuraavaan tapahtunutta niin kuin se on jo tapahtunut. Mielenkiintoisinta tarinassa on sarjakuvan visuaalinen kerronta, jossa maaginen aikakynttilä jakaa tilaa sivujen yläreunassa ja edustaa ajan kulumista menneisyyden ja Millan oman henkilökohtaisen ajan tasolla.
Tästä pitää kirjoittaa hieman lisää analyysia väitöskirjan alalukuun.
Vaikka en ollutkaan tyytyväinen omaan panokseeni, esityksestä kuitenkin pidettiin kovin. Ainakin yksi herrasmies ja monen vuoden ankisti harmitteli, ettei hän ollut tajunnut mainostaa esitystäni Disney Comics -sähköpostilistalla, koska Uppsalassakin olisi ollut varmasti useita aiheesta kiinnostuneita ankisteja.
No, eipä tämä ollut käynyt minunkaan mielessäni, vaikka samalla listalla olenkin.
Sen lisäksi sain myös symposiumin kutsuvieraan ja pääpuhuja Phil Wegnerin yhteystiedot, sillä hänellä oli Floridassa kollega, joka on kiinnostunut Barksista. Sen lisäksi Floridassa on kuulemma sarjakuvan tutkimukseen keskittyvä julkaisu. Että olisinko kiinnostunut? Totta ihmeessä.
Ilta jatkui Alvar Aallon suunnittelemassa rakennuksessa (johon oli tehty paljon alkuperäisestä suunnitelmasta poikkeavia muutoksia), joka toimi ravintolana. Olin varautunut maksamaan illallisen itse, mutta symposiumin järjestäjien budjetti tarjosi meille puhujille niin pää- kuin jälkiruuankin. Minulla ei ollut oikeastaan mitään hajua, mitä onnistuin syömään, mutta se oli aivan erinomaista. Heitin siis kolikolla (Jerryllä sattui olemaan mukanaan aito yhdysvaltalainen dime) kalan ja lihan välillä ja päädyin lihaan, joka todennäköisesti oli jotain kaurista.
Keskustelu velloin Aku Ankasta roolipeleihin ja kaiken muun välillä ja jälkiruokajäätelön jälkeen siirryimme skottilaiseen baariin ja sieltä sitten hiljalleen hostelliin. Univelka oli valtava, varsinkin, kun olin jo valmiiksi nukkunut huonosti ja nyt piti nousta ennen neljää Arlandaan lähtevään bussiin.
Aika oli liian lyhyt Uppsalan nättiin kaupunkiin tutustumiseen, mutta ehkä palaan sinne seuraavan tapahtuman merkeissä. Ainakin eräs kirjakauppa jäi kaivelemaan mieltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti