4.11.2012

Lokakuun kirjasaldo


Jos kesällä kirjoja ei tullut hankittua paljon yhtään suhteessa normikuukausiin, lokakuu korjasi sen tilaston takaisin normaaliin - osittain tietenkin Helsingin kirjamessujen ansiosta, joiden ostokset sisällytän suoraan tähän merkintään.

Ensinnäkin sain myöhäiseksi syntymäpäivälahjaksi Dave Skinnerin & Henry Pakerin teoksen Taas myöhässä. 101 pätevää syytä, joka aiheutti jo ensi vilkaisulla hillittömiä repeilemisiä. Toinen lahjaksi saatu oli itse asiassa palkintokirja, jonka voitin peliporukkamme 10-vuotissynttäreillä QI-henkisessä tietovisassa. Kirja on tietenkin The Book of General Ignorance, joka sisältää Stephen Fryn esipuheen.

Kirppiksiltä mukaan tarttui Kenneth Grahamen klassikko Kaislikossa suhisee sekä Satujen taikapiiri, joka on lapsuusaikojeni nostalgiapaukku.
Kirjatorilta oli pakko hankkia Lewis Carrollin yhteisnide Liisan seikkailut ihmemaassa ja Liisan seikkaulut peilimaailmassa, jossa on ne vanhat, ihanat kuvitukset. (Seuraavalla kerralla mukaan lähtee Salainen puutarha.)

Suomalaisen kirjakaupan alennusmyynti on aina vaaran paikka. Tälläkin kertaa piti lähteä hakemaan ainoastaan Apostolos Doksiadiksen ja Khristos H. Papadimitrioun Logicomixia, mutta mukaan tarttui myös Linnunradan käsikirja liftareille -saagan kuudes osa Vielä yksi juttu..., jonka on kirjoittanut (kunnianosoituksena) Irlannin lahja fantasialle eli Eoin Colfer, sekä Guillermo del Toron ja Chuck Hoganin vampyyritrilogian toinen osa Lankeemus.

Kirjamessuilla se kirjapino senkun kasvoi. Sarjakuvahyllyäni täydensivät Stephen Kingin Musta torni -sarjan Pitkä kotimatka ja Nemin kuudes albumijulkaisu. Löysin myös Lankeemusta edeltävän ensimmäisen osan, Vitsauksen, sekä suuren klassikon, Frank Herbertin Dyynin (osa 1) kovakantisena! Ja hintakin oli alle parikymppiä. Tämä meni miehelle tuliaisiksi, kuten myös Max Brooksin Zombi - taistelijan opas (englanniksi paremmin tunnettu Zombie Survival Guide). Lisäksi piti ostaa myös Merja Leppälahden Vahvaa väkeä. Kotimaisia uskomus- ja fantasiaolentoja.

Odotan edelleen kahta puuttuvaa kirjahyllyä, jonka jälkeen saisin työhuoneeni järjestykseen tietokirjojen, sarjakuvien ja kansioiden osalta. Niiden piti tulla tällä viikolla viimeistään, mutta eipä ole kuulunut. Pitänee alkaa soitella perään.

2 kommenttia:

  1. Itse tässä juuri maksimoin kirjahylltäni eli laitoin kirjani kahteen sisäkkäiseen riviin mappikokoisien hyllyjeni osalta. Nyt näyttää taas kokoelma edes puoleksi järjestyksessä olevalta. Tosin oli se kova homma päättää mitä sai jäädä kunnolla näkeville, kun päätin, että kirjailijalta pääsee eturiviin vain yksi opus. :o Muutaman poikkeuksen toki tein, muun muassa Lotreja on kaksi ja niiden vierelle pääsi myös Hobitti ja Silmarillion, trilogiat saivat pysyä yhdessä ja annoin kaikille Josh Kribyn kuvittamille Pratchetteille erikoisluvan.

    Minä taas nappasin Kirjakaupan alennusmyynnistä Harjukaupungin salakäytävät. Nyt sitten voi jännittää kumman version sai, ilmeisesti. :)

    Onko tuo Dyynisi sen alkuperäisen käännöksen mukainen eli sisältää vain puolet englannin kieleisestä Dunesta (eli Paulin pakoon aavikolle asti)? Itse luin aikoinaan tämän ja sitten sain kokea suurta ihmetystä kun siirryin seuraavaksi sarjan englannin kieliseen toiseen osaan. :)

    Viimeisempään postiisi viitaten, jaksamisia. Itse en ole koskaan osannut oikein ottaa palautetta henkisesti kovin hyvin vastaan, mutta toisaalta mikään ei harmita enemmän kuin rakentavan palautteen puute. Nimimerkillä Tässä-kuussa-pitäisi-gradun-ensimmäinen-versio-palauttaa...

    VastaaPoista
  2. Tuo Dyynin painos (2.) on vuodelta 1984 ja se päättyy siihen, kun Paul on äitinsä kanssa aavikolla. Oletan, että se on se alkuperäinen käännös. Ainakin tuon version luin itse aiemmin. Niitä uusia pokkariversioita en ole vilkaissut, josko niissä olisi erilaiset käännökset tai loput. Nehän olisivat paljon halvempiakin, kun noista alkuperäisistä kovakantisista saa pulittaa maltaita... Tuosta tosin maksoin _vain_ 18e, mikä on huomattavan halpa. Olen nähnyt yli kolmenkympin hinnoissa noita Dyynin kovakantisia kappaleita.
    Englanniksi en ole niitä lukenut, ehkä sitä voisi joskus harkita...

    VastaaPoista